Kuva: Mikko Räsänen

Kaija Koo kirosanojen käytöstä biiseissä: Jos ihmisen sielu on hyvä ja kaunis, ne ovat vain sanoja

04.09.2018 18:45 - Katariina Auvinen

Mun Sydän -kappaleen sanoitukset aiheuttivat keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Kerroimme aiemmin täällä, että laulaja Kaija Koon, 55, uusimmassa Mun Sydän -kappaleessa kiroillaan, joka on jakanut fanien mielipiteet vahvasti.

"Mun sydän on niin saatanan särkynyt, että sun on pakko suudella mua nyt," laulussa muun muassa todetaan.

Kappaleesta on kuitenkin olemassa kaksi versiota, josta toisessa kirosana on jätetty kokonaan pois ja korvattu sanalla "sairaan". Tämä versio soi esimerkiksi Radio Novalla ja Iskelmällä

Nyt artisti itse kertoi Iskelmän Satu Kotoselle mietteitään kappaleesta ja kiroilusta. 

- Emme todellakaan osanneet päättää, kumman version kappaleesta tekisimme, joten teimme molemmat. Päätin, että hemmetti soikoon, tehdään molemmat ja siinä ne nyt ovat, joten olkaa hyvä, Kaija Koo kertoo. 

Kaija Koon mukaan kirosanojen käyttö ennen biiseissä oli tabu, mutta nyt mielipiteet ovat paljon vapautuneempia niiden suhteen. Hän ei kuitenkaan halua viljellä kirosanoja, mutta joskus ne tulevat luontevasti. 

- Mun Sydän -kappale oli sellainen, joka valitsi minut. Laitoin siihen kaikki vuosikymmenien tunteet ja kaikki minulle tapahtuneet asiat peliin, josta syntyi tällainen vimmainen kappale, hän kertoo. 

Kaija Koon mukaan ihminen itse luo kehyksen, miltä kirosanat kuulostavat. 

- Uskon, että ihmisen sielu ratkaisee sen, kuulostavatko kirosanat pahalta vai eivät. Jos ihmisen sielu on hyvä ja kaunis, silloin kirosanat ovat vain sanoja ilman sen kummempia merkityksiä, hän pohtii. 

Kaija Koon uuden kappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Kaija Koo Superkonsertti - lisäkonsertti Hartwall Arena la 01.12. Konsertin liput nyt myynnissä osoitteessa: www.ticketmaster.fi/kaijakoo Liput alkaen 39,90€ toimituskuluineen.

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Kaija Koon Hartwall Arena -keikka myytiin loppuun 20 minuutissa - ilmoitti myös lisäkeikasta

Kilpailut

Uusimmat