Kuva: Henna Koste

Anna Puu paljastaa ikävän puolen nykyajan laulukilpailuista - omasta Idols-koelaulusta 10 vuotta

13.08.2018 16:15 - Henna Koste

Anna Puu ponnahti suomalaisten tietoisuuteen Idols-kilpailusta. Vaikka kykykilpailuista ei nouse enää samaan tahtiin tähtiä, artisti tietää, että toiveikkuutta on.

Laulaja Anna Puu, 36, julkaisi Nälkäinen sydän -albuminsa viime perjantaina. Viikonloppuna artisti esiintyi Flow Festivalilla.

 - Pääsen sieltä aloittamaan puhtaalta pöydältä uuden ilmeen kanssa, Anna Puu iloitsi Voice.fi:n haastattelussa perjantaina.

Uudella levyllä kuullaan paljon syntikoita ja sähkökitaraa - ei akustista kitaraa ja balladejakin on vain yksi. 

Laulaja nousi suuren kansan tietoisuuteen vuonna 2008 Idols-laulukilpailusta. Hän sijoittui toiseksi Koop Arposen viedessä voiton.

- Minulla ei ollut maailman isoimmat odotukset, kun lähdin sinne. Se oli selkeä hetki, kun sain ajatuksen, että tätä haluan kokeilla. Siitä tuli viime viikolla kymmenen vuotta, kun olin koelauluissa, Anna Puu toteaa.

Nainen on ollut myös The Voice of Finlandin tähtivalmentajana.

- Mielestäni laulukilpailut ovat ensisijaisesti nykyään hyvää televisioviihdettä. Jos sieltä joku ponnahtaa esiin, se on sellainen bonus. Sitä tapahtui ennen enemmän, ei ollut niin paljoa kykykilpailuja, artisti huomauttaa.

Artisti tietää, että televisiokameroiden sammumisen jälkeen tapahtuu kuitenkin jotain. 

- Aika usein kuitenkin tapahtuu niin, että joku tyyppi saattaa muutamien vuosien päästä ponnahtaa esille. Se vaatii vain kypsyttelyajan, koska harvoin kukaan on samantien valmis. 

Anna Puu nostaa esimerkiksi Aksel Kankaanrannan, joka oli mukana ohjelman edellisellä kaudella. Nyt tähtivalmentaja on kuunnellut hiljattain miehen demoja. 

- Pinnan alla voi tapahtua kaikkea, vaikka se ei yleisölle heti näyttäydykään, Anna Puu korostaa.

Lue myös: Anna Puu aloitti puhtaalta pöydältä uudella musiikkityylillään - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat