Kuva: Getty Images

Sairaalassa toipuvan Demi Lovaton yliannostuksen aiheutti heroiini?

30.07.2018 16:45 - Katariina Auvinen

Tietojen mukaan Lovato ei olisi halunnut tehdä yhteistyötä häntä auttaneiden ensihoitajien kanssa.

Kerroimme viime viikolla, että laulaja Demi Lovato, 25, kiidätettiin sairaalaan yliannostuksen vuoksi. Tällöin ei ollut tietoa siitä, mitä päihdettä Lovato olisi käyttänyt. TMZ-julkaisun mukaan kyseessä olisi ollut heroiinin yliannostus, jonka vuoksi nainen toipuu parhaillaan sairaalassa. 

Laulaja löytyi tajuttomana kotoaan, mutta ensihoitajat saivat naisen elvytettyä annettuaan hänelle lääkeainetta, joka kumoaa opioiden vaikutuksen. Kun Lovato tuli tajuihinsa, hän ei suostunut kertomaan, mikä aine oli aiheuttanut yliannostuksen. 

Lähteiden mukaan kyseessä olisi ollut heroiini, koska viranomaiset olivat löytäneet julkaisun mukaan viitteitä huumausaineesta hänen kotoaan. 

Lovato ei tällä erää ole saamassa syytteitä poliisilta, koska he eivät löytäneet huumausaineita naisen hallusta.

Laulajan yliannostus sattui vain vähän sen jälkeen, kun hän oli julkaissut uuden singlensä Soberin. Hän kertoi avoimesti sanoituksissaan siitä, että hän on retkahtanut. Hän pyysi retkahdustaan anteeksi ja kertoi etsivändä apua. 

Nainen on kertonut avoimesti päihde- ja alkoholiongelmista. Hän kertoi olleensa raittiina tänä vuonna kuusi vuotta. 

Lue myös: Yliannostuksen takia sairaalaan joutunut Demi Lovato aikoo hakea itselleen apua

Lähde: TMZ

Kilpailut

Uusimmat