Kuva: Senja Rapila

Roope Salminen liikuttui syvästi fanin tatuoinnista - "Hullu fiilis"

03.07.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Fanin tatuoinnissa lukee pätkä Roope Salminen & Koirat -yhtyeen kappaleen sanoista.

Räppäri-juontaja Roope Salminen, 28, on takonut hittejä Roope Salminen & Koirat -yhtyeensä kanssa, ja yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista on Ellinooran kanssa tehty Tanssi se ulos. Mies on aiemmin selittänyt kappaleen sanomaa Voice.fi:n haastattelussa. Hän toivoi tuolloin, että kappale antaisi hyvää mieltä ihmisille, joilla ”on huonoja päiviä enemmän kuin toivoisi”. Nyt mies on saanut konkreettisen todisteen siitä, että kappale on ainakin yhdelle fanille merkinnyt erityisen paljon.

Roope Salminen on jakanut Twitterissä fanilta saadun kuvan, jossa fanin käsivarressa on tatuointi. Tatuoinnissa lukee katkelma Tanssi se ulos -kappaleen sanoista. ”Mä lataan musiikista voimii” komeilee fanin käsivarressa sydänkäyrän ja nuottiavaimen kuvien yllä. Kuvatekstistä päätellen Roope Salminen on liikuttunut kuvasta syvästi.

”Hullu fiilis, että joku juttu, mikä on itelle merkannu jotain ja jonka on kirjottanu biisiin on merkannu jolleki muulleki näin paljon. Nää on niitä ihmisiä, joille oon velkaa isosti joka kerta ku saan nousta lavalle”, Salminen kirjoittaa.

Voit katsoa Twitter-päivityksen alta.

Lue myös: Roope Salminen treenasi nuorena kielisuudelmia käteensä: "Halukkaita tyttöjä ei ollut"

Kilpailut

Uusimmat