Kuva: Mikko Räsänen

Janni Hussi julkaisi kuvan leikkauspöydältä - "Nyt lähti tatuointi"

28.06.2018 17:57 - Katariina Auvinen

Fitnesskaunotar on jo pitkään puhunut siitä, että hän haluaa eroon käsivarressaan olevasta tatuoinnista.

Fitnesskaunotar Janni Hussi kertoo blogissaan leikkauksesta, jossa naisen käsivarresta poistettiin hänen kahdeksan vuotta sitten ottamansa tatuointi. Tatuoinnissa luki usko, toivo ja rakkaus latinaksi ja sanoja ympäröivät vielä koristeet. 

Hussi selittää, että hän on pohtinut jo pitkään tatuoinnin poistamista ja käynyt läpi parhaita vaihtoehtoja. Nainen päätyi leikkaukseen, koska se on tehokkain ja nopein menetelmä. 

"Syy miksi halusin tatuoinnin pois oli se, että en kokenut sen enää sopivan tyyliini."

Hussi kertoo, että tatuoinnissa ei ollut ideologisesti mitään vikaa, mutta enemmän häntä häiritsi itse tatuointi sekä sen ympärillä oleva tribaalikuviot. 

"Minulla ei ole myöskään mitään tatuointeja vastaan. Itse asiassa ne ovat toisilla todella hienoja! Jotenkin en vain halua nähdä niitä enää omassa kehossani."

Hussin mukaan hänen tatuointiaan leikattiin yhteensä neljä kertaa. 

"Sen olisi pystynyt poistamaan kahdella leikkauksella, mutta siinä tapauksessa minun olisi pitänyt varata enemmän sairauslomaa sen jälkeen. Ihoa leikataan vähän jokaisella kerralla ja sen jälkeen sen annetaan parantua muutamia kuukausia." 

Lue myös: Janni Hussi nauttii auringosta stringibikineissä: "Hyvää huomenta Suomi"

Lähde: Janni Hussin blogi 

Kilpailut

Uusimmat