Kuva: Mikko Räsänen

Paula Koivuniemi Sillanpään huumekohusta: Hänen ympärillään on siipeilijöitä, ei ystäviä!

12.04.2018 14:45 - Iiro Myllymäki

Iskelmälegenda on surullinen kollegansa tilanteesta.

Suomalaisen iskelmän kiintotähti Paula Koivuniemi, 70, on seurannut Jari Sillanpään, 52, huumeidenkäyttökohua surullisin mielin. Sillanpään kanssa duetonkin levyttänyt Koivuniemi kuvailee Voice.fi:n haastattelussa Sillanpäätä hurmaavaksi, innostavaksi ja värikkääksi esiintyjäksi.

- Olen tosi surullinen. Mielestäni Jari on yksi Suomen parhaista miesesiintyjistä. Toivon, että hän pääsisi tästä yli, koska minusta tuntuu, että häntä vielä tarvitaan, Koivuniemi kommentoi.

Jari Sillanpää jäi viime syksynä kiinni metamfetamiinin vaikutuksen alaisena ajamisesta, ja maaliskuun lopussa mies pidätettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun hänen matkatavaroistaan löytyi pieni määrä samaista huumetta. Sillanpään huumeidenkäyttö on herättänyt suuren julkisen keskustelun, ja kohun keskellä Sillanpää astui julkisuuteen MTV3:n Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman haastattelussa. Monet kommentoijat ovat olleet sitä mieltä, että Sillanpää teki haastattelussa virheen kieltäydyttyään pyytämästä anteeksi huumeidenkäyttöään. Mies ei myöskään luvannut lopettaa metamfetamiinin käyttöään.

Jari Sillanpää murtui kyyneliin EVS-ohjelman haastattelussa (kuva: MTV Katsomo)

Koivuniemi katsoi EVS-haastattelun osittain. Hän uskoo, että vaikka Sillanpää toista väittääkin, tällä on oikeasti halu tehdä muutos.

- En usko, ettei hän haluaisi. Ehkä tuossa haastattelutilanteessa hän ei ollut se persoona, joka hän oikeasti on. Varmaan hän haluaa kuitenkin.

Paula Koivuniemi sanoo, että esiintyvän artistin ura on niin rankka sekä henkisesti että fyysisesti, että turvaverkon on artistilla oltava kunnossa. Menestys tuo naisen mukaan mukanaan siipeilijöitä, jotka pitäisi osata erottaa oikeista ystävistä. Koivuniemi uskoo, että nyt Sillanpäällä on liikaa näitä siipeilijöitä ympärillään.

- Luulen, että hänellä on nyt enemmän siipeilijöitä ja selkään taputtelijoita ympärillään kuin todellisia ystäviä. Nyt vaan oikeat ihmiset ympärille, paketti kasaan ja menoksi. Se on lopulta hänestä itsestään kiinni. Jarin pitäisi tulla takaisin.

Paula Koivuniemen lisäksi muun muassa Katri Helena on ottanut kantaa Jari Sillanpään tilanteeseen. Voit lukea naisen kommenteista tästä jutusta.

Alta voit kuunnella Paula Koivuniemen ja Jari Sillanpään vuonna 2016 levytetyn duettokappaleen.

Lue myös: Menikö Jari Sillanpään EVS-haastattelu ohi? Katso vuoden puhutuin tv-tapaus kokonaisuudessaan täältä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat