Kuva: Getty Images

Hollywood-kaunotar sortui alkoholiin kuuden vuoden raittiuden jälkeen? Fanit huolissaan

12.04.2018 08:15 - Katariina Auvinen

Demi Lovato nähtiin juhlimassa yökerhossa.

Laulaja Demi Lovato, 25, on vakuuttanut pysyneensä erossa alkoholista jo vuosia. Hän on puhunut avoimesti päihde- ja alkoholiriippuvuudestaan. Nyt naisen fanit ovat huolissaan Lovaton hyvinvoinnista, koska nainen nähtiin juhlimassa viime viikonloppuna yökerhossa. 

Fanit näkivät naisen juovan kellertävää nestettä tuopista. Monet epäilevät, että kyseessä olisi olutta tai alkoholipohjainen drinkki. Ihmiset ovat kyselleet juomasta Lovatolta. Lovato on vastannut fanille, joka on mitä ilmeisimmin poistanut kuvat Instagramista, että kyseessä oli pelkästään energiajuomaa. 

Hän myös kertoi, ettei hänen tarvitsisi puolustaa itseään. 

Lovato kertoi viime kuussa, että hän on ollut yhteensä 6 vuotta selvänä. Lovato kertoi konserttiyleisölle asiasta New Yorkissa. 

- Muistan, että join vodkaa limsalla jo yhdeksältä aamulla. Oksensin tämän jälkeen autoon, jolloin ajattelin ettei tämä ole enää yhtään söpöä, Lovato mainitsi konserttiyleisölle. 

Hän muistaa verranneensa itseään isäänsä, joka kärsi myös alkoholiriippuvuudesta. 

- Luulen, että perimmäinen syy, jonka vuoksi ajauduin päihteiden ja alkoholin pariin oli isäni. Halusin tietää, millaisen täyttymyksen hän saa esimerkiksi alkoholista, koska hän valitsi aina pullon perheemme sijaan, Lovato sanoo Daily Mail -julkaisulle. 

Lue myös: "Olet uskomaton" - Demi Lovaton julkaisemassa kuvassa huomio kiinnittyy alatissiin

Lähde: Daily Mail 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat