Kuva: Instagram

Nanna Karalahden raskaus edennyt jo viimeiselle kolmannekselle - "Osaan olla nyt kiitollisempi"

08.04.2018 16:15 - Emmi Moilanen

Nanna Karalahti pohtii Youtube-kanavallaan äitiyttä ja sitä, minkä takia halusi pitää raskautensa salassa mahdollisimman pitkään.

Fitness-urheilija Nanna Karalahti, 30, ja jääkiekkoilija Jere Karalahti, 43, odottavat toista lasta. Uutisoimme aiemmin Jere Karalahden Instagramiin lisäämästä päivityksestä, jossa mies iloitsee tulevasta perheenlisäyksestä. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi, Jax, on pian 2-vuotias.

Nannan uusimmalta Youtube-videolta käy ilmi, että toinen, hyvin sujunut raskaus on edennyt jo viimeiselle kolmannekselle saakka. Nanna paljastaa videolla myös, minkä takia halusi pitää raskauden näin pitkään salassa.

- En halunnut saman tien kertoa raskaudesta, koska se on yksityisasiani ja koen, että saan kertoa siitä silloin kun haluan, eikä niin, että joku muu kertoo siitä puolestani.

Nanna pohtii videolla myös, kuinka toinen raskaus on poikennut ensimmäisestä raskausajasta. Toisen raskauden aikana nainen on oppinut suhtautumaan lempeämmin kehossa tapahtuviin muutoksiin.

- Osaan olla nyt kiitollisempi tästä raskaudesta, ja tietyllä tavalla kunnioitan raskautta ja kehon muuttumista enemmän.

Julkisuudessa omasta tahdostaan

Nanna pohtii videollaan myös julkisuuden raadollisuutta ja sitä, kuinka asioihin ei aina itse pysty vaikuttamaan. Raskautensa suhteen nainen halusi nyt toimia omin ehdoin.

- Olen itse julkisuudessa omasta tahdostani ja voisin vetäytyä täysin. Mutta koen että haluan olla julkisuudessa teitä varten ja juuri näitä asioita varten, haluan motivoida ihmisiä ja antaa voimaa sinne arkeen, koska minulla on paljon annettavaa. Sen takia haluan olla julkisuudessa, Nanna kertoo videolla seuraajilleen.

Videossa Nanna toteaa myös, kuinka äitiyden myötä kokee saaneensa elämäänsä enemmän merkityksellisyyttä ja rakkautta. Pääset katsomaan Nannan Youtube-videon tästä.

Lue myös: Jere ja Nanna Karalahti odottavat toista lasta: "Elämä on ihan v*tun siistiä"

Lue myös: Nanna Karalahti muistelee nuoruuttaan kahden siskon kanssa: "Tapeltiin nyrkein"

Kilpailut

Uusimmat