Kuva: Senja Rapila

Reino Nordin menestyksestään: "Olen vihdoin löytänyt kanavan ihmisten sydämiin"

08.03.2018 10:45 - Emmi Moilanen

Uuden Ytimeen-kappaleen julkaissut artisti kokee, että suosio on parantanut myös hänen imagoaan.

Viime viikolla Ytimeen-sinkkubiisin julkaissut muusikko Reino Nordin, 34, kertoo Voice.fi:n haastattelussa haluavansa tehdä musiikkia mahdollisimman monipuolisesti.

- Näyttää siltä, että nyt oli hyvä valinta lähteä tanssijalalla liikkeelle. Halusinkin, että lähdetään vähän toiseen suuntaan, eikä haeta mitään ikuista nyyhkybiisikuninkuutta.

Tällä Nordin viittaa esimerkiksi viime vuonna julkaistuun, jättisuosion saavuttaneeseen Antaudun-kappaleeseen.

- Antaudun on niin massiivinen biisi, että siinä kategoriassa ei kannata vähään aikaan telmiä. Haluan tehdä musiikkia todella laaja-alaisesti musiikkia, niin nyt tehdään vähän tanssimusaa, Nordin kuvailee tuoretta kappalettaan.

Antaudun muodostui merkittäväksi käännekohdaksi

Antaudun nousi nopeasti jättisuosioon suuren yleisön keskuudessa. Nordin toteaakin, että kyseinen kappale on ollut hänen urallaan käänteentekevä seikka ja sen vaikutukset näkyvät edelleen.

- Se, että biisi kasvaa tuollaiseksi instituutioksi on varmaan kaikkien unelma. Pelkästään sillä kappaleella voisi heittää kymmenen vuotta keikkaa.

Huumesotkuistakin kärsinyt Nordin pohtii, että nykyinen suursuosio on parantanut hänen imagoaan ja ihmiset ajattelevat miehestä nyt paljon hyvää.

- Vaikka on ollut paljon kaikenlaista, niin jopa sen keskellä ihmiset ovat olleet puolellani. Sen lomassa olen menestynyt.

Elokuvarooleissakin näytellyt Nordin kokee, että on vihdoin saanut suuren yleisön hyväksynnän puolelleen.

- Nyt ihmiset tietävät vauvasta vaariin, että en ole vain se epäonnistunut näyttelijä, vaan se tosi hyvä laulaja, Nordin nauraa.

- Olen vihdoin löytänyt kanavan ihmisten sydämiin, ja he ymmärtävät mitä teen ja mistä laulan, hän jatkaa.

Uran vaikeimmat hetket löytyvät studiolta

Pitkän uran musiikin parissa tehnyt Nordin kertoo, että artistiuden vaikeimmat hetket hän on kohdannut studiolla. Pahimpina hän muistaa yksinäiset hetket luomistyön parissa.

- Kun tuntuu, että et saa mitään aikaan tai kaikki mitä teet, tuntuu turhalta. Tai että hassaat kaikki rahasi asiaan, joka ei etene. Se on ollut kymmenen vuoden matkan paskinta antia.

Suorapuheisuudestaan tunnettu Nordin ei ole antanut ikävän nettikirjoittelun ja negatiivisen kommentoinnin lannistaa missään vaiheessa.

- Nekin ovat jo parannusta siihen, että olet yksin studiolla ja sorrut siihen ikuisuusprojektisi alle, artisti toteaa.

Nordin kertoo, että syvien epätoivon hetkien kohdalla on vain purtava hammasta yhteen ja jatkettava sinnikkäästi eteenpäin.

- On hienoa olla tässä asemassa nyt, kun se taistelu on takana ja voitto tuntuu ihan mielettömältä. Varsinkin jälkikäteen tuntuu, että kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Se on hienoa, että on kaikenlaista tannerta tampattu, siinä tulee rikkaammaksi, Nordin pohtii uransa vaiheita.

Kuuntele Reino Nordinin uusi Ytimeen-kappale alta.

Lue myös: Huumesotkuistaan oppinut Reino Nordin: "Menestys pelasti minut"

Lue myös: Reino Nordin paljastaa kielisuudelmaennätyksensä - 17 minuuttia!

Kilpailut

Uusimmat