Kuva: Getty Images

Laulajatähti kyllästyi faniensa neuvoihin ihonhoidostaan - näpäytti takaisin

20.02.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Lorde kertoo, että monet ihmiset luulevat hänen olevan likainen.

Laulajatähti, Lorde, 21, on totaalisen kyllästynyt hänelle annettuihin ihonhoitovinkkeihin. Hän kertoo Daily Mail -julkaisun mukaan, että monet hänen faninsa yrittävät olla avuliaita auttaakseen häntä pääsemään eroon aknestaan, mutta hän ei ole vinkeistä innostunut. 

Hän kertoo, että akne johtuu paljolti hänen geeneistään. Naisen mukaan hän on kärsinyt aknesta jo vuosikausia. Hän kertoi asiasta Instagramiin julkaisemalla videollaan viikonloppuna. 

- Akne on todella ärsyttävää, mutta arvaatteko mikä ärsyttää minua vielä enemmän? Se, että olet kokeillut kaikki lääkkeet läpi, eikä akne ole vieläkään parantunut, mutta silti sinulle tulee koko ajan neuvoja, joissa kehotetaan vain kosteuttamaan ihoa, hän puhuu videolla. 

Hän kertoi myös, mitä kaikkea ihonhoitovinkkejä ihmiset ovat hänelle antaneet. 

- Minulle on ehdotettu, että tee kasvonaamio jogurtista ja hunajasta. Kookosöljy on ratkaisu kaikkeen. Inhottavinta on kuitenkin se, että jotkut ihmiset todellakin luulevat henkilökohtaisessa hygieniassani olevan parantamisen varaa. Ihmiset luulevat minua likaiseksi, hän listaa. 

- Kyllä pesen kasvojani, mutta olen vain geneettisesti kirottu! 

Lue myös: Pink esiintyi Grammy-gaalassa - huomio kiinnittyi yleisössä istuneen tähden ilmeeseen

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat