Kuva: MTV Katsomo

Salatut elämät -tähti puolustaa kohukohtausta: "En aio menettää yöuniani"

25.01.2018 17:45 - Senja Rapila

Pete Latun roolihahmo Kalle nähtiin viime viikolla intiimeissä tunnelmissa tuntemattoman miehen kanssa, mikä on aiheuttanut mielipahaa.

Salkkareissa nähtiin viime viikolla kohtaus, missä näyttelijä Pete Latun roolihahmo Kalle päätyi vessaan intiimeihin tunnelmiin tuntemattoman miehen kanssa. Kohtaus kuumensi tunteita muun muassa ohjelman virallisilla Facebook-sivuilla.

"Nyt meni kyllä ihan överiksi. Pieniä vihjailua voi olla, mutta tämä kohtaus ei sitä ollut. Parhaaseen katseluaikaan ei saisi tällaista näyttää. Valoja päälle tuottajat, tätä katsovat lapsetkin, eikä tällänen ole kenellekkään sopivaa katsottavaa", kuuluu erään fanin kommentti Facebookissa.

Lattu kertoo, ettei ole vielä tähän mennessä kuullut närästä, jota kohtaus on herättänyt sosiaalisessa mediassa.

- Olen yhä kiitollisempi siitä, etten vietä aikaa sosiaalisessa mediassa, Lattu kommentoi asiasta johtunutta kohua Voice.fi:lle.

- Enhän minä sille mitään mahda, että Kallella tuli nyt tällainen vaihe, ehkä hän halusi nyt todistella jotain itselleen. Tai sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta, palautui mieleen nuoruuden villit ajat Riossa.

Salatuissa elämissä nähdään kuitenkin muitakin seksikohtauksia, jonka vuoksi Lattu ei ymmärrä aiheutunutta mielipahaa.

- Nyt siinä voi sitten taas miettiä, että jos se olisi ollut heteroseksikohtaus, olisiko siitä närkästytty niin kovin kovasti. Tietenkin formaatin mukaisesti siinä ei näytetty mitään, kaikki asiat, likaiset, iljettävät yksityiskohdat ovat tapahtuneet kunkin katsojan korvien välissä. Siinä on ehkä jotain mielikuvia luotu.

- Ainakaan minä en aio yöuniani menettää, mielestäni se oli kuitenkin aika iisi kohtaus.

"Ohjelma on muuttunut niin irstaaksi, että harmittaa"

Salattujen elämien virallisella Facebook-sivulla on myös kritisoitu ikärajojen asettamista ohjelman jaksoille:

"On muuttunut kyllä niin irstaaksi koko sarja että harmittaa. No pervot tykkää!Voisi hiukan ohjelman tekijätkin miettiä sitä ikärajaa, jos tuollaisia ohjelmia tekee. Jos on pakko tehdä lähes pelkästään alapääseikkailuja, suosittelen ohjelman alkamisaikaa 21:00 jälkeen."

Lattu kertoo, ettei ohjelmatiimi taikka tuontantotiimi vastaa Salkkareiden jaksojen ikärajoista.

- Jokaiselle jaksolle arvioidaan erikseen ikäraja, sitä emme tee me, eikä edes meidän tuotanto. Se on ihan oma ulkopuolinen tahonsa. Sitten ikärajat lätkästään niihin meistä riippumatta, ja se on hyvä just näin. Se on hyvä että ne valvotaan ja katsotaan, ja ymmärrän että lasten suojelun pitää olla prioriteetti. Eihän siinä ole mitään järkeä, jos lasten valveillaoloaikana ajettaisiin jotain kovin rajua tavaraa ulos televisiosta.

Kokeneen näyttelijän mielestä televisiossa nähty kohtaus Kallen ja tuntemattoman miehen välillä oli kaikkea muuta kuin rajua.

- Vieläpä on niin, että nuorimmat lapset eivät taatusti tajunneet tuon taivaallista siitä, että mitä siinä kohtauksessa niin sanotusti tapahtui. En tiedä onko se sitten jollekin järkytys, että myös homoseksuaali-ihmiset saattavat joskus heittäytyä villiksi ja vapaaksi. Minun mielestäni sen ei pitäisi edes juuri kulmia kohottaa.

Oliko kohtaus mielestäsi sopimaton?

Kyllä (20.75%)
Ei (71.21%)
En osaa sanoa (8.03%)

Lue myös: Salkkarit saa oheissarjan - mukana vanhoja tuttuja hahmoja

Lue myös: Salattujen Elämien pilalle menneet kohtaukset saavat nauramaan vatsa kippuralla - katso

Kilpailut

Uusimmat