Kuva: Getty Images

Vuosikymmenten hirveimmät ja upeimmat kauneustrendit listattiin - oletko syyllistynyt?

25.01.2018 18:45 - Katariina Auvinen

Esimerkiksi 1990-luvulla huulissa vallitsivat ruskean sävyt.

Moni on varmasti katsonut vanhoja valokuvia, olivatpa ne sitten omia tai esimerkiksi vanhempien, ja miettinyt mitä ihmettä ihmisillä on päällään. Vuosikymmenille on ominaista kauneustrendit, jotka ovat hallinneet vahvasti juuri sitä aikaa. 

PureWow-julkaisu listasi parhaimmat sekä pahimmat kauneustrendit eri vuosikymmeniltä. 

1970-luku 

Noin 1960-70 -lukujen vaihdetta hallitsivat vielä hippi- ja vapaamieliset aatteet, mutta ne hiipuivat hieman 70-luvun loppupuolella. Tämän vuosikymmenen pukeutumistyyli on jäänyt monien mieleen leveälahkeisina housuina ja miestenkin pitkinä hiuksina. 

Yksi parhain kauneustrendi liittyykin julkaisun listauksen mukaan juuri hiuksiin. Kerroksittain leikatut, viuhkamaiset hiukset olivat tämän vuosikymmenen parasta antia. Erityisesti Charlien enkeleiden Farrah Fawcettin legendaarinen kampaus kuvastaa täydellisesti 1970-lukua. 

(kuva: Getty Images)

Huonoin anti liittyi taas vahvaan barbiemaiseen meikkiin, jossa väritettiin luomet kulmakarvoja myöten värillisellä ja helmiäisellä luomivärillä. Näyttelijä Pamela Hensley tunnettiin vahvasta meikistä. 

(kuva: Getty Images)

1980-luku

Ah tuo kasari, josta tulee mieleen krepatut hiukset ja neonvärit. Tämä vuosikymmen on jäänyt mieleen uusista tyyleistä ja niiden sekoituksista. 

Parasta julkaisun mukaan tällä vuosikymmenellä oli ehdottomasti neonväriset huulipunat. Todella kirkkaita ja punaisia huulipunia käytti muun muassa laulaja Madonna. 

(kuva: Getty Images)

1980-luvun pahimmasta tyylistä vitsaillaan vielä tänäkin päivänä. Ehdoton floppi oli niin naisilla kuin miehilläkin nähty takatukka. Kampaukselle ominaista on, että hiukset ovat päältä lyhyet, mutta takaa ne on jätetty pitkiksi. 

George Clooney on myös nauttinut kuuluisasta kampauksesta 1980-luvulla. (kuva: Getty Images)

1990-luku

Poikabändit, Spice Girls, mutta myös vyölaukut ja siniset kajaalit, näistä kaikista muistetaan kultainen 1990-luku. 

PureWow-julkaisu on nostanut vuosikymmenen parhaimmistoon yllättävän asian, nimittäin ruskean ja kiiltävän huulipunan. Se nyt vain sopii jokaiselle ihonsävylle. Esimerkiksi laulaja Jennifer Lopez käytti usein rusehtavaa huulipunaa. Hän oli myös rajannut huulet tummemmalla. 

(kuva: Getty Images)

Jotkut meistä kärsivät vielä tänäkin päivänä liiallisesta kulmakarvojen nyppimisestä. Pahinta 1990-luvussa oli ehdottomasti silloin trendikkäät ja ohuet kulmakarvat. Myös Jennifer Aniston nähtiin 1990-luvun puolivälissä hyvin ohuissa kulmissa. 

(kuva: Getty Images )

2000-luku

2000-luku vaihtui räiskyen. Tietokoneet eivät järkkyneet ja maailma ei loppunut, vaikka niin povattiinkin. 

Tällä vuosikymmenellä ruskea huulipuna poistui. Tilalle tulivat vaaleat huulikiillot, jotka onkin rankattu tämän 2000-luvun parhaimmaksi kauneustrendiksi. Muun muassa laulaja Beyonce säkenöi neutraalissa huulimeikissä. 

Beyoncé luotti vuonna 2001 kepeään huulikiiltoon. (kuva: Getty Images)

Tällä vuosikymmenellä alettiin ymmärtämään entistä paremmin auringon vaarat. Uudet itseruskettavat aineet valtasivat kauppojen hyllyjä, mutta valitettavasti oranssinen sävy oli ruskettunutta sävyä yleisempi. Tästä syystä tekorusketus oli yksi 2000-luvun alun pahimmista kauneusmokista.

Juuri kihlautunut perijätär Paris Hilton oli ehdoton keinorusketuksen kannattaja vuonna 2007. 

Paris Hilton tykästyi itseruskettaviin voiteisiin. (kuva: Getty Images )

2010-luku

Ilmastonmuutos, Donald Trump presidentiksi, tämä vuosikymmen on ollut täynnä muutoksia. Niin myös kauneustrendien osalta. 

Näkyviin ovat nousseet erityisesti rohkeat ja luonnolliset kulmakarvat. Malli Cara Delevingne on ottanut tämän parhaimman trendin haltuun erinomaisesti. 

(kuva: Getty Images)

Pahimmillaan taas kuluva vuosikymmen on tarjonnut esimerkiksi Kim Kardashianin käyttämän contouring-tekniikan, jossa korostetaan ja varjostetaan kasvojen osa-alueita erittäin vahvalla meikillä. 

(kuva: Getty Images)

Lue myös: 3 vuoden 2018 ajankohtaisinta meikkitrendiä, jotka on helppo toteuttaa - poimi ideat!

Lähde: PureWow

Kilpailut

Uusimmat