Kuva: AOP

Todellinen yllätys! Enrique Iglesias ja Anna Kournikova ovat saaneet kaksoset

19.12.2017 07:45 - Katariina Auvinen

Useiden ulkomaalaisten lähteiden mukaan pariskunta onnistui pitämään raskauden salassa.

Useat ulkomaalaiset lähteet ovat uutisoineet, että laulaja Enrique Iglesiaksesta, 42, olisi tullut ensimmäistä kertaa isä. Iglesias ja tennistähti Anna Kournikova, 36, olisivat News.com -julkaisun mukaan saaneet kaksoset, tytön ja pojan. 

Anna Kournikova on pysytellyt tiukasti poissa julkisuudesta viime vuoden aikana. Hän on julkaissut kuvia Instagram-tilillään, mutta niin ettei hänen vatsansa ole näkyvissä. Tennistähteä ja Iglesiasta ei ole myös nähty toistensa kanssa punaisella matolla. 

Pariskunta on pitänyt yhtä toistensa kanssa jo 16 vuotta. Aiemmin tänä vuonna Iglesias myönsi haastattelussa, että hän ei ole vieläkään vienyt Kournikovaa tutustumaan hänen isäänsä Julioon. 

- Heidän täytyy totta kai tavata jossain vaiheessa, mutta he eivät ole vielä tavanneet toisiaan, hän kertoo. 

(kuva: AOP)

Lähde: News.com

Kilpailut

Uusimmat