Kuva: Senja Rapila

Suosikkinäyttelijä ulos Salatuista elämistä - muistelee erikoisinta kohtaustaan

15.11.2017 14:23 - Henna Koste

Jarkko Nyman pääsi tutustumaan Länsimetron reittiin jo vuosia sitten.

Näyttelijä Jarkko Nyman tunnetaan ennen kaikkea Salatut elämät -sarjan Sebastian Vuorelana. Hahmo poistuu sarjasta pian. 

- Olin viimeistä kertaa kuvauksissa kesäkuun puolessa välissä. Itse olen hyvin ehtinyt asettua jo tähän ajatukseen, Nyman kommentoi Voice.fi:lle.

Mies kuvailee, että kevät oli hänen osaltaan melko leppoisa, sillä uusia pitkälle tähtääviä juonenkäänteitä ei enää voinut suunnitella.

- Tässä tuli hyvä otanta Sebastian Vuorelaa. Vaikka hahmo oli moniulotteinen, kyllä sitä  on virkistävää ajatella muitakin juttuja, Nyman toteaa.

Mies on näytellyt mitä erikoisemmissa kohtauksissa. Länsimetron ajankohtaisuuden vuoksi näyttelijän mieleen nousee yksi kohtaus ylitse muiden. 

- Siitä on tosi monta vuotta, kun kuvattiin Lauttasaaren ja Ruoholahden välissä metrotunnelissa. Heiskanen oli kidnapannut Kuulan perheen. Meidät sidottiin räjähdetynnyreihin. Mietin silloin, että ehkä täällä vielä jonain päivänä kulkee metro, mies naurahtaa.

Nyt Nyman keskittyy pääasiassa muusikon uraan ja Patela-yhtyeeseen. 

Lue myös: Bändissä laulava Salatut elämät -näyttelijä: Olisin mieluummin rokkitähti!

Kilpailut

Uusimmat