Kuva: Reija Saarinen

Jussi Vatanen kouluajoistaan: "Leikimme välitunnilla Tuntematonta sotilasta"

27.10.2017 17:45 - Anna Hopi

Vatanen näyttelee Tuntematon sotilas -elokuvassa Koskelaa.

Näyttelijä Jussi Vatanen nähdään tärkeässä roolissa 27. lokakuuta ensi-iltansa saavassa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Hän näyttelee elokuvassa Koskelaa.

- Tämä on ollut siitä poikkeuksellinen leffa, että siitä roolista on kysytty jo ennen kuin kuvaukset alkavat. Ei ole koskaan ollut roolia, jonka vuorosanat tiedetään jo ennen elokuvan julkaisua, Vatanen kertoo Iskelmän juontajalle Anna-Mari Raaskalle.

Miten tuttuja Vataselle ovat olleet Väinö Linnan Sotaromaani ja Tuntematon sotilas -kirjat?

- Kuulun siihen kansanryhmään, joka on lukenut Tuntemattoman jo ala-asteella ja leffan olen katsonut monta kertaa. Muistan kun Mollbergin versio tuli televisiosta ensi kertaa, leikimme seuraavat välitunnit Tuntematonta sotilasta välitunneilla. Muistimme kaikki kuuluisat lausahdukset, Vatanen kertoo.

Vatasen perhehistoriassa on jouduttu myös kosketuksiin historiallisten tapahtumien kanssa.

- Ei niistä sotatapahtumista koskaan ole puhuttu, kuten ei muidenkaan suomalaisten perheissä. Sota ja sota-aika on vaikuttanut vielä minunkin elämään. Kun puhutaan, että kannattaako Tuntemattomasta vielä tehdä elokuvaa ja kannattaako sodasta puhua, niin koen että meidänkin sukupuolella on velvollisuus antaa oma näkemyksensä asiasta.

Lue myös: Tuntematon sotilas -elokuvasta uusi traileri - katso vaikuttava pätkä

Lue myös: Tuntematon sotilas -elokuvan ensimmäinen traileri julki - katso

Lue myös: Jussi Vatanen paljastaa ikävän tilanteen uraltaan: ”Sitä päätöstä jouduin katumaan”

Lue myös: Jussi Vatanen: "Lottovoitto olisi ihan hirveä kohtalo"

Kilpailut

Uusimmat