Kuva: Mikko Räsänen

Suomalaiskaunottareen yhdistetty Olli Herman: "Voin vahvistaa Amandan kommentin"

26.10.2017 16:06 - Reija Saarinen

Herman erosi vaimostaan alkuvuodesta.

Seiska uutisoi tänään laulaja Olli Hermanin, 34, sekä dj Amanda Harkimon, 26, lämpimistä väleistä.

Lehden tietojen mukaan kaksikko on nähty usein viettämässä iltaa keskenään. Hermanin mukaan kaksikon välillä ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin pelkkää ystävyyttä.

- Mä voin vahvistaa Amanda kommentin. Huhut ovat totta. Olemme kavereita, hyviä kavereita, Herman toteaa Voice.fi:n haastattelussa.

Herman erosi vaimostaan kuluneen vuoden alussa. Pariskunta ehti olla aviossa neljän vuoden ajan.

Herman teki myös eron jälkeisistä tunnelmista suomenkielisen kappaleen, joka kantaa nimeä Hei vaan moi. Ne olivat Hermanin mukaan ensimmäiset sanat, jotka ex-vaimo hänelle aikoinaan lähetti.

- Tämä on sellainen biisi, mistä ei olisi millään ilveellä saanut Reckless Loven biisiä. Siinä on sen verran erilainen tunnelma. Piti hakea kyllä ihan älyttömästi sitä omaa tulkintaa. Olen sellainen ylitulkitsija, jos miettii vaikka Reckless Lovea. Oli aika paljon sellaisia maneereja, mitä piti opetella pois, Herman pohti Radio SuomiRockin Rea Haverisen ja Matti Mäki-Kokkilan haastattelussa.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Lue myös: Paljastuiko suomalaisrokkarin yllättävä sukutausta?

Lähteet: Seiska, Voice.fi

Kilpailut

Uusimmat