Kuva: AOP

Sinkkuelämää-tähtien välillä leimahti - Kim Cattrall puhuu suunsa puhtaaksi

23.10.2017 08:15 - Katariina Auvinen

Cattrallia on syytetty Sinkkuelämää 3 -leffan kariutumisesta.

Sinkkuelämää-fanit joutuivat nielemään karvaan pettymyksen, kun elokuvayhtiö ilmoitti viime kuun alussa ettei se aio kuvata kolmatta leffaa. Kaikki piti olla jo valmiina ja varmistettu, mutta Carrieta esittävä Sarah Jessica Parker, 52, kertoi Kim Cattrallin, 61, diivailun kariuttaneen koko leffan kuvaukset. 

Kim Cattrall esitti sarjassa räväkkää Samanthaa. Parkerin mukaan Cattrall olisi esittänyt elokuvayhtiölle niin suuria vaatimuksia muun muassa hänen omien projektiensa maksamisesta, ettei yhtiö tähän suostunut. Sarjan ja elokuvan muut tähdet ovat myös kyllästyneet naisen diivailuun. 

Cattrall ei ole niellyt purematta naisten puheita hänestä. Nyt Cattrall kertoo, että Parker olisi voinut olla paljon kiltimpi häntä kohtaan. Hänen mukaansa nainen ei ole ikinä ollut ystäviä muiden pääosan näyttelijöiden kanssa. 

- Me olimme kollegoita, emme muuta. En näe heitä vapaa-ajalla esimerkiksi Sarah Jessica Parker olisi voinut olla mukavampi minua kohtaan, hän kertoo Mirror-julkaisun mukaan. 

- En ymmärrä, mikä hänen ongelmansa minua kohtaan on, Cattrall lisää. 

Sarjassa ja elokuvissa on yhteensä neljä pääosan esittäjää. Yhtiö ei halunnut tehdä koko elokuvaa, jos kaikki näyttelijät eivät olisi siinä mukana, koska se ei olisi reilua faneille. 

Lue myös: Sinkkuelämää-faneille huonoja uutisia - kolmas elokuva peruttiin vain päiviä ennen kuvauksia

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat