Kuva: AOP

Mitä tapahtui lapsitähdelle? Esiintyi kalpeana ja lähes tunnistamattomana gaalassa

13.10.2017 09:15 - Katariina Auvinen

Mary-Kate Olsenin tuorein olemus sai fanit kommentoimaan tähden ulkonäköä huolestuneina.

Lapsitähtenä julkisuuteen ponnahtanut Mary-Kate Olsen, 31, vaikuttaa nykyisin näyttelyn lisäksi myös muotisuunnittelijana. Olsen esiintyi lapsena tv-sarjassa yhdessä kaksoissiskonsa, Ashley Olsenin kanssa. 

Mary-Kate nähtiin New Yorkissa järjestetyssä taidegaalassa yhdessä miehensä, Olivier Sarkozyn, 48, kanssa. Naisen olemus herätti kuitenkin huolestuneita kommentteja. Olsen esiintyi aviomiehensä käsipuolessa kalpeana ja kuihtuneen näköisenä. 

Fanien mukaan Olsenia ei tunnista enää kuvista. Toiset kauhistelivat myös naisen lommolla olevia poskia. Gaalaa varten nainen oli pukeutunut mustaan takkimaiseen asuun, jonka helmaa koristi valkoiset pitsikuviot. Jalassaan hänellä oli valkoiset tennarit. 

Näyttelijänä Olsenia ei ole nähty enää vuosiin, mutta muodin lisäksi nainen harrastaa nykyisin esteratsastusta. Pariskunta asuu nykyisin New Yorkissa. 

Katso kuvat alta. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Monet muistavat Olsenin sisarukset televisiosarjoista, joissa he esiintyivät 2000-luvun alkupuolella. Mary-Kate Olsen on oikealla. (kuva: AOP)

Lue myös: Mary-Kate Olsen haluaa lapsia 44-vuotiaan pankkiirimiehensä kanssa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat