Kuva: AOP

Hilary Duff täytti 30 vuotta - katso, kuinka lapsitähdestä kasvoi suosikkinäyttelijä

28.09.2017 08:45 - Henna Koste

Hilary Duff teki läpimurtonsa Lizzie McGuire -sarjan pääroolissa.

Näyttelijä-laulaja Hilary Duff täyttää tänään 28. syyskuuta 30 vuotta. Hilary ja hänen siskonsa Haylie haaveilivat näyttelijän töistä jo lapsena. Molempien toiveet ovat käyneet toteen.

Hilary Duffin ensimmäinen rooli oli elokuvassa Villin lännen naisia vuonna 1997. Hän näytteli jo seuraavana vuonna Casper Meets Wendy -elokuvassa merkittävässä roolissa. Läpimurtonsa hän teki Lizzie McGuire -sarjan pääroolissa. Nuorten suosikkisarjaa esitettiin 2000-luvun alussa.

Nainen on julkaissut myös useita musiikkialbumeita. Hän tekee edelleen aktiivisesti näyttelijän töitä. Tällä hetkellä hän tähdittää Younger-sarjaa.

Duff sai Luca-poikansa vuonna 2012. Pojan isä on NHL-pelaaja Mike Comrie, jonka kanssa Duff ehti olla naimisissa noin kuuden vuoden ajan. Pari erosi alkuvuodesta 2016.

Vuonna 1998 Casper Meets Wendy -elokuvassa. (kuva: AOP)

Lizzie McGuire -sarja tuli 2000-luvun alussa televisiosta. (kuva: AOP)

2004 (kuva: AOP)

2009 (kuva: AOP)

Hilary Duff Luca-poikansa kanssa vuonna 2015. (kuva: AOP)

Nyt tähti viihtyy yhdessä Ely Sandvikin kanssa. Kuva elokuulta 2017. (kuva: AOP)

Lue myös: Näyttelijätär Hilary Duff julkaisi itsestään käsittelemättömän bikinikuvan: "Tässä teille virheitä"

Kilpailut

Uusimmat