Kuva: AOP

Nähdäänkö Leonardo DiCaprio Jokerina? Huhujen mukaan tähteä kosiskellaan mukaan elokuvaan

04.09.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Warner Bros. pitää lähteiden mukaan Titanic-tähteä ykkösvaihtoehtona legendaariseen rooliin.

Warner Bros. -elokuvayhtiö ilmoitti vähän aikaa sitten tekevänsä uutta Jokeri-elokuvaa. Nyt yhtiön kulisseista kuuluu, että päärooliin kaavailtaisiin Leonardo DiCapriota, 42. Elokuvan yksi tuleva tuottaja, Martin Scorsese, on tehnyt DiCaprion kanssa yhteistyötä monien elokuvien osalta. 

Pari on työskennellyt yhdessä muun muassa Aviator ja Wolf of the Wall Street -elokuvissa. DiCaprioon ei ole lähteiden mukaan vielä oltu yhteydessä, mutta hänen väitetään olevan ykkövaihtoehto rooliin. Viime vuonna yhtiön tuottamassa Suicide Squad -elokuvassa Jokerina näytellyt Jared Leto ei ole uutisista innoissaan. Letolla ja yhtiöllä oli erimielisyyksiä muun muassa Suicide Squad -elokuvan aikana, koska tekijät olivat poistaneet paljon Jokeri-kohtauksia. 

Elokuvan ohjaisi muun muassa Hangover -elokuvista tuttu Todd Phillips. Leonardo DiCaprion edellinen isompi roolisuoritus oli vuonna 2015 ensi-iltoihin tullut The Revenant, josta hän voitti Oscarin. 

Lue myös: Suicide Squad -elokuvaan pettynyt haastaa tekijät oikeuteen? Syynä poistetut Jokeri-kohtaukset

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat