Kuva: MTV

Ensitreffit alttarilla -asiantuntija Elina Tanskanen: "Ruuhkavuodet eivät auta kipinän vaalimista"

22.08.2017 17:15 - Anna Hopi

Lapset voivat kuitenkin saada pariskunnat yrittämään enemmän.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kertoo vaikuttuneensa neljännen kauden kuvauksissa siitä, miten rohkeita uudet parit ovat etsiessään rakkautta.

- On hyvät fiilikset tämän kauden suhteen. Tällä kaudella on tullut vastaam paljon uutta. Itselläkin on varmempi olo asiantuntijana. Sarjan kuvausten aikana on tullut yllättäviäkin tilanteita. Täytyy muistaa, ettemme voi ennustaa tulevia tapahtumia, hän sanoo.

- Meille asiantuntijoille syntyy luottamukselliset ja avoimet välit pareihin. Itselle ammattimainen suhtautuminen tulee luonnostaan. Vaikka olet terapeutti-positiossa, myös myötäelät ja tuet. Olet ihmisten rinnalla. On tullut muutama kerta vastaan, että liikutun voimakkaasti jostain tilanteesta.

Arjesta etsitään kohottavia hetkiä

Tänä vuonna sarjassa on mukana myös nelikymppisiä pareja. Oliko heillä erilaiset odotukset suhteille suhteessa nuorempiin pariskuntiin?

- Yksi valintakriteeri on, että sinulla on mukana tietty realismi suhteessa. Parisuhteelta saa odottaa paljonkin, mutta ihan täydellisyyttä hipovia tiukkoja odotuksia ei sentään kannata luoda. Eletty elämä antaa enemmän kokemuksia, mutta en näkisi, että meillä ikä olisi vaikuttanut parien odotuksiin, hän summaa.

Hän kertoo pohtineensa Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijoiden, rakkaustutkija Jason Lepojärven ja psykologi Tony Dunderfeltin kanssa, ketkä hakijoista ovat valmiita löytämään rakkauden TV-ohjelmasta.

- Elämäntilanteen tulee olla kunnossa, jotta voit olla mukana. Jos elämässä on jotain kuormittavia tekijöitä ja stressiä, se haittaa TV-ohjelmaan osallistumista. 

Moni pari on korostanut tällä kaudella arjen rakkautta.

- Uskon, että monet toivovat kohtaavansa arjessa sellaisia kohottavia hetkiä yhdessä, jotka luovat tunteen yhteydestä ja sielunkumppanuudesta, hän sanoo.

Kadonnutta kipinää metsästämässä

Omalla vastaanotollaan seksuaaliterapeutti törmää usein yhteen parisuhdehaasteeseen.

- Moni pohtii sitä, miten yhdistää rakkaus, kumppanuus ja luottamus intohimoon. Niiden yhdistäminen ei käy mitenkään itsestäänselvästi. Asia puhuttaa pareja. Vaikka olisi hyvä rakkaudellinen suhde, ei ole aina kipinää, hän kertoo.

- Näen päivittäin pieniä ihmeitä, joissa se suhde menee "nextille levelille", ja kipinä löytyy.

Lapset saavat pariskunnan yrittämään enemmän

Suhde voi ajautua omiin uomiinsa, vaikka taustalla ei olisi pitkää parisuhdetta tai perhekuviota.

- Olen huomannut, että tämä on universaali ilmiö, joka liittyy sitoutumiseen ja kumppanuuteen. Jos ihmisillä on lapsia, he lähtevät helpommin työstämään suhteen intohimon puuttumista. Jos ei ole suhteen ulkopuolelta tulevia syitä, lähdetään helpommin eri teille. Ruuhkavuodet eivät auta kipinän vaalimista.

Tanskanen sanoo, ettei kipinän sytyttämiseen ole mitään yhtä toimivaa keinoa.

- Monesti, kun vastaanotolla pysähdytään ja tutkitaan elämäntilannetta, jo se auttaa. Kun tulet tietoisemmaksi ja suostut miettimään suhdetta. Puhut rehellisesti kumppanille suhteesta. Sekin jo luo sitä taikaa. Yksi hyvä keino lisätä kipinää on eriytyä hyvällä tavalla, hän vinkkaa.

- Jos on se tunne, että ollaan kuin kumppanukset ja kämppikset, sekin on hienoa. Seksuaalinen jännite syntyy siitä, että ymmärrämme, että olemme erillisiä olentoja. Olemme joissain asioissa erilaisia, haluamme eri asioita ja meillä on myös omaa elämää.

(kuva: Senja Rapila)

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Lue myös: Mikä on kaikkien aikojen suurin rakkauslaulu? Äänestä suosikkiasi

Lue myös: Oletko stressaantunut? Raju seksi auttaa tutkitusti asiaan

Lue myös: Haluatko harrastaa parempaa seksiä parisuhteessa? Tee nämä 3 harjoitusta!

Lue myös: Miten väljähtäneeseen parisuhteeseen saa eloa? Suomalaisasiantuntija neuvoo

Kilpailut

Uusimmat