Kuva: AOP

Menestyksellä oli kova hinta: Oscar-voittaja Halle Berry asui nuorempana kodittomien asuntolassa

10.08.2017 11:15 - Rea Tallgren

Berry kertoo, ettei hänen äitinsä suostunut auttamaan häntä rahallisesti. Äidin päätös katkaisi kaksikon välit vuodeksi.

Kun Oscar-voittaja Halle Berry oli vielä nuori näyttelijänalku, joka ei ollut saanut isoja rooleja, oli menestys vasta haaveena hänen mielessään. Berry oli jo osallistunut useisiin kauneuskilpailuihin ja tullut muun muassa MIss Usa -kilpailuissa toiseksi, ja Miss Maailma -kisoissa kuudenneksi vuonna 1986. Näyttelijän ura oli kuitenkin hänen ykköshaaveensa. Niinpä Berry muutti New Yorkiin tavoitellakseen unelmaansa. 

Menestyksestä kuitenkin oli vaikea unelmoida, sillä ajoittain Berryn tilanne oli taloudellisesti niin tukala, että hän joutui asumaan kodittomien yömajassa.

- Se oli rankkaa. Soitin äidilleni ja pyysin häneltä rahaa. Hän kieltäytyi antamasta sitä, Berry paljastaa.

Äidin tiukka käytös aiheutti kaksikolle pitkän välirikon.

- En puhunut hänelle vuoteen, mutta nyt kun katson taaksepäin, oli tuo päätös varmasti paras, jonka hän minun kannaltani pystyi tekemään, Berry kertoo.

Berry kertoo äitinsä sanojen herättäneen hänen kilpailuhalunsa, ja tahdon näyttää, että hän kyllä pärjäisi. Berryn mukaan hän sai ensimmäiseksi tarjoilijan töitä, joilla pystyi ansaitsemaan edes hieman rahaa ja siirtyi sitten baarihommiin, kunnes näyttelijäntöillä alkoi saada elantoa. 

Berryn ensimmäinen isompi rooli oli Boomerang-komediassa vuonna 1992. Siinä naisen rinnalla näytteli koomikko Eddie Murphy. Sittemmin Berrystä on tullut yksi Hollywoodin kiintotähdistä. Oscarin hän voitti ensimmäisenä tummaihoisena naisena vuonna 2002 elokuvasta Monster's Ball

Berryn uusin elokuva kantaa nimeä Kidnap. Sen hyytävän trailerin voit katsoa alta. 

Lue myös: Halle Berry, 50, julkaisi seksikkään alastonkuvan - otoksella hillitön tykkäysmäärä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat