Salatut elämät -tähdet paljastavat: Hauskin julkisella paikalla kuvattaessa sattunut tilanne

13.06.2017 11:00 - Rea Tallgren

Vanhemmista leideistä saa joskus kuvaustilanteessa seuraa, kertovat Salkkari-tähdet Tero Tiittanen ja Janne Saarinen.

Salkkari-tähdet Tero Tiittanen ja Janne Saarinen kävivät SuomiRockin haastattelussa. Miehet ovat saaneet Suomen suosituimman päivittäissarjan tähtinä tottua huomioon myös siviilissä.

Salattujen elämien kohtauksia kuvataan usein julkisilla paikoilla. Kuvauksissa onkin sattunut hauskoja tilanteita. 

- Joskus joku hieman vanhempi daami tulee paikan päälle ja alkaa kyselemään kaikkea siinä kameran edessä. He sukivat hiuksiaan ja vilkuilevat kameraan. Lopuksi he kysyvät, että koskas tämä tulee televiosta, Saarinen paljastaa. 

Tiittasen mukaan hän ei ole joutunut kohtaamaan huutelijoita ottoja kuvatessaan. 

- Yleisintä on se, että ihmiset kävelevät ohi, ja sitten jäävät sinne samalle suoralle kauemmas tuijottamaan kuvauksia suu auki. He eivät ymmärrä, että he edelleen näkyvät siellä kuvassa. 

Kaksikolta tulee uusi nettisarja Loma-Stadi, joka saa ensi-iltansa 26.6.

- Seikkailemme siinä ympäri Helsinkiä ja otamme selvää erilaisista paikoista. Oppaanamme toimi lähinnä Wikipedia, miehet vitsailevat. 

Kuuntele miesten haastattelu yläpuolelta. 

Tykkää SuomiRockin Facebook-sivuista tästä

Lue myös: Salatut elämät -faneille ilouutisia - sarja jatkuu vuoteen 2023!

Lue myös: Kuinka monta kertaa kohtauksen voi ottaa uusiksi? Salkkareiden kulisseista julkaistiin hauska video

Kilpailut

Uusimmat