Kuva: Instagram

Suomalainen Fitness-tähti Annassa: Levosta ja pienestä herkuttelusta ei saa ikinä tulla morkkiksia

20.03.2017 12:15 - Reija Saarinen

Karalahdella on pian vuoden täyttävä poika.

Fitness-tähti Nanna Karalahti, 28, tietää, etät turhista asioista stressaaminen kannattaa lopettaa. Anna-lehden tuoreessa haastattelussa hän kertookin, että onni ei todellakaan ole kiinni siitä, millaisia lukemia puntari näyttää.

- Onni ei tule siitä, että pudottaa viisi kiloa. Se tulee siitä, miltä sisällä tuntuu. Onneen pystyy tietysti vaikuttamaan liikunnalla ja ravinnolla, mutta turhien asioiden stressaaminen kannattaa unohtaa. Niillä ei ole merkitystä, hän kertoo lehdessä.

Karalahti tietää, että pienen lapsen kanssa elämä on aluksi sitovaa. Hänellä ja jääkiekkoilija Jere Karalahdella on toukokuussa vuoden täyttävä Jax-poika, jonka myötä äitikin on huomannut etenkin unen tärkeyden. Niiden lisäksi tärkeässä roolissa on liikunta, mutta senkään määrästä Karalahti ei ota paineita.

– Elinvoimaisuuteni on suoraan verrannollista siihen, miten olen syönyt ja urheillut. Esimerkiksi tänä aamuna heräilin ilman herätyskelloa ennen poikaa, mutta silloin, kun syön ja liikun huonommin olen todella väsynyt ja haluaisin vain maata sohvalla ja syödä herkkuja. Sekin on silloin tällöin mielenterveyden kannalta hyvä juttu, mutta levosta ja pienestä herkuttelusta ei saa ikinä tulla morkkiksia, hän toteaa.

Lue myös: Nanna Karalahti yllätettiin vauvakutsuilla - huomaatko räävittömän yksityiskohdan juhlakuvassa?

Lue myös: Nanna Karalahti avautui vauva-arjestaan: "Oravanpyörä on valmis"

Lähde: Anna

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat