Kuva: Senja Rapila

Piritta Hagman uhrautumisestaan Anna-lehdessä: Katkeruus heräsi, kun mies sai uran ja perheen

16.03.2017 09:10 - Anna Hopi

Perheenäitinä omaa pesuettaan luotsannut Piritta Hagman, 37, haluaa vihdoin jalansijaa omaankin työuraan.

Uhrautunut perheenäiti ei ole itsestäänselvä asetus nyky-yhteiskunnassa. Piritta Hagman kuitenkin eli tämän stereotypian mukaista elämää vuosien ajan. Hänen jääkiekkoilijamiehensä Niklas Hagmanin työ määritti pariskunnan elämästä asuinpaikan ja elämäntyylin. Välillä asuttiin ulkomailla ja kodin paikka saattoi vaihtua nopeastikin.

Piritta kulki miehensä mukana ja kasvatti perheen kolme lasta. Viimeisten lähivuosien aikana naisen sisällä on herännyt halu luoda jotain omaa elämäänsä.

- Olen ollut katkera miehelleni siitä, että hän on saanut uran ja perheen. Katkeruuteni on noussut esiin yleensä riitatilanteissa. Silloin olen saattanut purkaa tunteeni Niklakseen, hän sanoo Anna-lehden haastattelussa.

Hän toimii paraikaa äitiysfysioterapeuttina ja doulana omassa Femi-Health-yrityksessään. Piritta hoitaa edelleen perheen lapset ja muonittaa perheensä. Arjen pyörittäminen kolmen lapsen ja jääkiekkoilijamiehen taloudessa on vienyt naisen voimia. Hän yrittää silti samaan aikaan opiskella ravintoterapeutin ja mindfulness -ohjaajan tutkintojaan loppuun.

Nainen kantaa suurimman vastuun perheensä pyörittämisestä, tekee työtä ja opiskelee. Hän myöntää, että elää paraikaa elämänsä kiireisimpiä vuosia. Piritta Hagman sanoo, että jos katkeruuden tunteita herää nykyisin, hän katsoo peiliin ja muistuttaa itseään valinneensa tällaisen elämän.

(kuva: Senja Rapila)

Lähde: Anna.

Lue myös: Kuukauden Daami: "Aiemmin koin kiekkovaimo-termin aliarvioivana ja ahdistavana"

Kilpailut

Uusimmat