Kuva: AOP

Tähtien Sota -elokuvassa yllätys: Alkuperäinen tähti jää sivuun, tilalle suomalainen näyttelijä

26.02.2017 22:35 - Mikko Räsänen

Vuonna 2018 ensi-iltaan tulevassa Han Solo -elokuvassa Peter Mayhew'n korvaa suomalainen Joonas Suotamo.

Star Wars -elokuvien suosituimpiin hahmoihin kuuluva Han Solo saa oman elokuvansa, joka tulee ensi-iltaan vuonna 2018. Elokuvassa on mukana myös Han Solon kumppani Chewbacca, mutta Chewbaccaa ei enää näyttele hahmoa alusta lähtien esittänyt Peter Mayhew, 72. Tilalla nähdään suomalainen Joonas Suotamo.

Rooli ei ole täysin uusi Suotamolle, sillä hän oli mukana jo The Force Awakens ja The Last Jedi -elokuvissa Chewbaccana, mutta silloin vain tuuraamassa Mayhew'ta toimintakohtauksissa. Tulevassa elokuvassa Suotamo perii roolin kokonaan.

Suotamo on kirjoittanut Mayhew'lle julkisen kunnianosoituksen kiitokseksi siitä, että on saanut roolin häneltä.

"Chewbacca on yksi elokuvahistorian ikonisimmista hahmoista. Peterin ohjaus ja kiltteys ovat olleet mittaamattoman arvokkaita lahjoja, jotka ovat lämmittäneet sieluani ja valmistaneet minua tälle matkalle. Pyrin tekemään Peterin ylpeäksi ja tuomaan Star Wars -faneille sen Chewien, jonka he tuntevat ja jota he rakastavat"

Alla Suotamon Instagram-postaus

Here it is #chewbacca #starwars

Henkilön Joonas Suotamo (@joonassuotamo) jakama julkaisu

Tässä kuva uuden elokuvan kuvauksista. Siitä voi päätellä, että ainakin Woody Harrelson (vas.) on myös mukana ja tekee siten debyyttinsä Star Wars -universumissa.

Lue myös: Harrison Ford on miltei tunnistamaton uudessa lookissaan - kasvatti muhkean parran!

Kilpailut

Uusimmat