Kuva: Mikko Räsänen

Mertaranta ja legendat -ohjelman tähti Minna Tervamäki: "Balettiin liittyvät myytit piti purkaa"

13.01.2017 18:45 - Erica Alaluusua

Minna Tervamäki valottaa tuoreella Mertaranta ja Legendat -kaudella balettintanssijan arkea.

Vuonna 2012 uransa päättänyt balettitanssija Minna Tervamäki osallistuu Mertaranta ja Legendat -ohjelman tuoreelle kaudelle. Kutsun saadessaan Tervamäki harkitsi sarjaan osallistumista pitkään.

- Omasin jonkinlaisia ennakkoluuloja tosi-tv-ohjelmista. Koin kuitenkin ohjelman olevan hieno tapa tuoda esille balettitanssijan arkea ja sen fyysisyyttä. Oli tärkeää saada purettua tiettyjä balettiin liittyviä myyttejä.

- Ohjelmassa tanssijan maailma ja elämäntapa tulevat hyvin esille yhteisissä keskusteluissamme. Vaikka baletissa on kyse taiteesta, se vertautui hyvin urheilumaailmaan fyysisyytensä vuoksi.

Vaikka Tervamäki esiintyi Kansallisbaletissa viimeisen kerran vuonna 2010, hän on pitänyt itsensä kiireisenä.

- Toimin nykypäivänä puhujana ja luennoitsijana, teen myös hyvinvointivalmennuksia. Taiteellinen työ on kuitenkin edelleen se vahvin. Tanssi on yhä osa elämää, teen paljon omia koreografioita ja esiinnyn. Olen esimerkiksi muutamassa Tampereen kamarimusiikkifestivaalin konsertissa esiintymässä.

Entinen balettitanssija Minna Tervamäki kertoo Mertaranta ja Legendat -ohjelman pressitilaisuudessa, että hänellä oli aluksi ennakkoluuloja tosi-tv-formaatteja kohtaan. (kuva: AOP)

Kiireisen arjen pyörittäminen on monille meistä haaste, niin myös Tervamäelle.

- Onneksi työni on itsessään fyysistä, joten jo siinä tulee tehtyä paljon. Yritän yhdistää arkeeni mahdollisimman paljon. Kotona pyrin esimerkiksi tekemään liikkuvuutta edistäviä asioita. Liikkuva elämäntapa pysyy eikä ole irrallaan arjesta. Hyvä ruokavalio ja uni, kaikki kulkee siinä mukana.

- Hyvinvointi on kaiken perusta. Koen että minun täytyy panostaa henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiini kyetäkseni kaikkeen muuhun elämässäni.

Tervamäki ei halua jämähtää menneeseen, vaan uskoo parhaiden aikojen olevan vielä edessä.

- Minulla on mahdollisuuksia moneen, en halua lukita mitään mennyttä parhaaksi kokemuksekseni. Olen aina menossa nenä kohti seuraavaa asiaa. Jos tulee joku huikea juttu, sanon jälleen parhaiden aikojen olevan vielä edessä, se on ikään kuin mottoni. Ohjelmassa näytetty muisteluaspekti on minulle hieman vierasta.

Tervamäki voisi kuvitella itsensä myös muussa tosi-tv-formaatissa, jos sillä olisi relevantti tarkoitus.

- Jos esimerkiksi Suomen Kansallisbaletin arjesta tehtäisiin mediakiinnostava ohjelma, niin miksei! Olisi kiinnostavaa avata nimenomaan balettia ja sen maailma, tuoda jopa niin sanottua korkeakulttuuria läheisemmäksi ja tutummaksi.

- Hei "Tervamäki ja Legendat - Korkeakulttuuri", siinä se on! Tervamäki sanoo nauraen.

Mertaranta ja Legendat -sarjan tuore kausi alkaa 24. tammikuuta TV5-kanavalla klo 21.00.

Lue myös: Janne Ahonen uransa huippuhetkestä: "Katsoja ajattelee enemmän MM- tai olympiamitalia"

Lue myös: Sami Kapanen julkisuudesta: "Olen halunnut pitää kiinni jostain, mitä itse voi määrittää"

Kilpailut

Uusimmat