Kuva: Senja Rapila

Axl Smithin The Voice of Finlandissa korvannut Heikki Paasonen: "Silloin oli kaoottiset fiilikset"

21.12.2016 12:15 - Senja Rapila

Alkuvuonna The Voice of Finlandin entinen juontaja Axl Smith joutui salakuvauskohun keskelle, jonka myötä hän ei enää saanut jatkaa suosikkiohjelman juontajana.

Sen jälkeen kun salakuvauskohun keskelle joutunut Axl Smith, 32, irtisanottiin juontotehtävistään The Voice of Finland -ohjelmassa, pyydettiin juontaja Heikki Paasonen, 33, korvaamaan ohjelman pitkäaikaista juontajaa pelkästään viikon varoitusajalla.

- Silloin oli todella kaoottiset fiilikset. Se ei ollut todellakaan se, mitä minulla oli sille keväälle suunnitelmissa. Hyvät ystäväni tekevät tätä ohjelmaa ja tuntui siinä tilanteessa kuitenkin siltä, että pystyn niitä hyviä ystäviä vähän jeesaamaan, Paasonen kertoo Voice.fi:lle.

Axl Smith. (kuva: AOP)

Paasonen lisää, että The Voice of Finlandin jättimäiset livelähetykset kiehtoivat häntä, joten hän otti haasteen vastaan.

- Nyt tietysti on vähän mukavampi ja rauhallisempi mieli olla messissä, kun alusta asti saa uppoutua tähän. Silloin keväällä kun viikon varoitusajalla hyppäsin askiin, ei ollut mitään hajua mistään, hän nauraa.

"Nyt Anna on tulokas, minä en"

Paasonen lähti kuitenkin The Voice of Finlandin uudelle tuotantokaudelle hyvillä mielin. Hänellä on suuret odotukset kuudetta tuotantokautta kohtaan, sillä tänä vuonna ohjelmaan on hakenut ennätysmäärä kilpailijoita. Lisäksi tähtivalmentajiin liittyi tänä vuonna uusi valmentaja, Anna Puu.

- On nastaa saada Anna messiin, koska nyt Anna on se tulokas, enkä ole itse enää se alokas. Olen tullut todella hyvin toimeen tähtivalmentajien kanssa ja Annan kanssa meillä on vielä yhteinen historia. Tosi innolla ollaan ohjelmaa tekemässä.

Suosikkijuontaja uskoo, että Puun valttikortti on se, että tämä on osallistunut Idols-laulukilpailuun.

- Anna ainakin tietää, minkälaisia tunteita kilpailijat käyvät tuon kisan vaiheilla läpi, Paasonen pohtii.

- Annalla on todella hyvä tatsi tuohon. Hän on hauska, fiksu mimmi ja hän osaa kuunnella laulajia, ja hänellä on hyviä ajatuksia. Luulen, että se on se koko paketti, joka Annaa jeesaa tässä hommassa.

Anna Puu. (kuva: Senja Rapila)

The Voice of Finlandin uusi tuotantokausi käynnistyy Nelosella 6. tammikuuta 2017.

Lue myös: Tähtivalmentaja Olli Lindholm TVOF-alkukarsinnoista: "Meinasin heittää Michael Monroen pihalle!"

Lue myös: Onko sinulla enää mitään annettavaa TVOF-kilpailijoille, Redrama?

Lue myös: TVOF-tähtivalmentajat varmana: Ensi tuotantokauden voittaja on mies!

Kilpailut

Uusimmat