Kuva: AOP

Oudoin asia, jota on tarjottu Huutokauppakeisarille myyntiin: "Miettisin loppuelämän, millaiseen kotiin päätyi"

02.12.2016 11:00 - Vilma Kaura

Keräilyesineiden lisäksi Palsanmäen huutokauppaan on tarjottu myyntiin esimerkiksi lemmikkieläimiä.

Suomen kuuluisin huutokauppakamari, Palsanmäen huutokauppa, on saanut televisio-ohjelmansa takia niin suuren suosion, että tavaran tarjoajista on jo ylitarjontaa. Huutokauppakeisari Aki Palsanmen mukaan kesäisin huutokauppabisneksen ollessa villeimmillään, saattaa puheluita tulla jatkuvalla syötöllä.

Parhaina päivinä puheluita tulee 5060 kappaletta. Joudun sanomaan, että valitettavasti en pysty myymään kaikkia Suomen tavaroita huutokaupassamme, hymyilee mies.

Palsanmäki kertoo, että etenkin moottoriajoneuvot menevät kaupaksi Hirvaskankaan maalaispitäjässä. Lisäksi keräilyesineet nauttivat huutokaupan asiakkaiden kiinnostusta.

Esimerkiksi Arabialla on paljon esineitä, joita ihmiset hamuavat. On maitokannuja, eläinfiguureja, tauluja... Myös sota-ajan tuotteita kerätään paljon, Huutokauppakeisari valottaa suosituimpien huutokauppa-artikkeleiden kirjoa.

Tavaroiden myynnissä tiukka linja

Aki Palsanmäki joutuu usein kieltäytymään tarjouksista, joita asiakkaat hänelle tekevät. Kaiken huippu ovat olleet eläimet, joita tarjottiin viime kesänä.

– On tarjottu kissanpentuja ja kilipukkeja. Eihän sitä voi tietää, millaiseen kotiin eläin päätyy, kun joku sen huutokaupasta huutaa. Miettisin sitä loppuelämän, että miten eläimelle kävi, Palsanmäki miettii.

Tämän vuoksi Palsanmäen huutokaupassa on pidetty eläinten suhteen tiukka linja.

En suostu myymään eläimiä elävänä tai täytettynä, Huutokauppakeisari painottaa.

Lue myös: Aki Palsanmäki tyrmäsi ensiehdotuksen TV-ohjelmasta - luuli tuotantotiimin kettuilevan

Kilpailut

Uusimmat