Kuva: AOP

Ewan McGregor uudesta Trainspotting 2 -elokuvasta: Ei samanlaista energiaa kuin alkuperäisessä

09.11.2016 21:30 - Senja Rapila

Skotlantilainen näyttelijä haluaa muistuttaa Trainspotting-faneja siitä, että edellisen elokuvan valmistumisesta on jo kymmenen vuotta.

Näyttelijä Ewan McGregor, 45, on yksi legendaarisen Trainspotting-elokuvan suosikkinäyttelijöistä. Skotlannin holtittomista huumeaddikteista kertova elokuva on saamassa ensi vuoden alussa jatko-osan, joka ei kuitenkaan tule olemaan aivan samantyyppinen kuin edeltäjänsä.

Monet ovat elätelleet toivoa, että tulevasta Trainspotting 2 -elokuvasta tulisi yhtä villi kuin vuonna 1996 julkaistusta elokuvasta. McGregor on nyt kommentoinut, että jatko-osasta tulee hieman rauhallisempi. 

- Emme yrittäneet tehdä alkuperäistä Trainspottingia uudelleen. Näette kyllä, McGregor on kertonut Independent-lehden haastattelussa.

- Sillä on omanlaisensa rytmi ja uniikki tahti ja energia, mutta se ei ole parikymppisten ihmisten energia. Elokuvan hahmot eivät ole enää parikymppisiä pojankoltiaisia. 

Elokuvan jatko-osan traileri ilmestyi vasta viime viikolla. Elokuva saa ensi-iltansa 27. tammikuuta. Voit katsoa Trainspotting 2 -elokuvan trailerin täältä.

Lähde: Independent 

Lue myös: Ensimmäiset kuvat uudesta Trainspotting 2-elokuvasta julki - katso

Kilpailut

Uusimmat