Kuva: Mikko Räsänen

Viking Mariellalla bailattiin villimmin kuin koskaan - katso kuvat

07.11.2016 19:50 - Mikko Räsänen

Yli 30 vuotta Itämerta seilannut Viking Mariella muuttui viikonloppuna ennennäkemättömien bileiden näyttämöksi.

Monet mieltävät yhden vuorokauden risteilyt bilereissuiksia, mutta parin päivän Ruotsin risteilyt enemmän shoppailumatkoiksi tai perhelomiksi. Ainakin viime viikonloppuna tuo mielikuva oli täysin väärä, kun Viking Mariella muuttui perjantaista sunnuntaihin Radio Novan Retroristeilyn näyttämöksi. 

Loppuunmyyty laiva oli täynnä ysärifaneja, jotka saapuivat katsomaan Radio Novan Retroperjantaita juontavaa Oku Luukkaista ja hänen rinnalleen koottua artistijoukkoa. Mariellan henkilökunta kertoi, ettei laivalla ole nähty vastaavia bileitä, sillä yökerho täyttyi jo alkuillasta ja pysyi täyteen ahdettuna aamuyön pikkutunneille saakka. 

Oku Luukkaisen lisäksi lavalle hyppäsivät ysäritähdet Movetron ja Dr. Alban sekä dj:t Anssi Honkanen ja Tuottaja Jääskeläinen

Katso alta kuvat villeistä juhlista.

Oku Luukkainen villitsi yleisön, mutta villiintyi myös itse niin, että hyppäsi pöydälle risteilykansaa huudattamaan. (kuva: Mikko Räsänen)

Movetronin kaunis Päivi Lepistö sai varsinkin miesyleisön villiksi. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Anssi Honkanen ja Tuottaja Jääskeläinen esiintyivät yhdessä. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Dr. Alban oli risteilyn kansainvälinen tähtiesiintyjä. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Retroperjantai vol 3 -risteily järjestetään toukokuussa ja sen ensimmäisenä artistikiinnityksenä julkaistiin jo Waldo's People. Kun seuraava risteily julkistettiin tänään aamulla, niin jo muutamassa tunnissa varattiin 300 ensimmäistä hyttiä. Jos risteily kiinnostaa, kannattaa lukea lisää Viking Linen sivuilta täältä.

Retroristeilyn valokuvagalleria on nähtävissä Retroperjantain Facebook-ryhmässä täällä

Kilpailut

Uusimmat