Kuva: AOP

Jari Sillanpää uransa alkuvaiheista: ”En halunnut ottaa muilta neuvoja vastaan”

16.08.2016 17:15 - Pauliina Jokinen

Laulaja Jari Sillanpää nähdään syksyllä Talent Suomi -ohjelman tuomaristossa.

Syksyllä laulaja Jari Sillanpää pääsee uuden aluevaltauksen eteen, kun mies nähdään Talent Suomi -ohjelman tuomarina. Aiemmin Sillanpää on kieltäytynyt hänelle tarjotuista tuomarointitehtävistä.

- Olen aina nähnyt muiden arvostelemisen peikkona, enkä ole kokenut voivani tehdä niin, Sillanpää kuvailee.

Oman uransa alkumetreillä Sillanpää oli tarkka, mistä ja keneltä hän otti neuvoja ja ohjeita vastaan.

- Olin tarkka, että tein itse omat päätökseni, eikä kukaan tulee sanomaan, miten ja mitä minun tulee tehdä. En halunnut ottaa muilta neuvoja vastaan ja ajattelin, että minun on itse kuljettava omaa tietäni.

Tiistaina 51-vuotiaspäivään viettänyt Sillanpää kertoo kasvaneensa viimeisten vuosien aikana ja olevan nyt avoimempi muiden ideoille.

- Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen avautunut, enkä enää pelkää ottaa vastaan muiden ideoita, Sillanpää kertoo.

Rehellistä palautetta

Talent-tuomarina Sillanpää haluaa antaa rakentavaa palautetta kilpailijoille ja uskookin onnistuvansa siinä hyvin.

- Yritän löytää kehitettävää tai kannustavaa sanottavaa ja nopeasti kilpailijoista näkeekin, onko hänellä lahjakkuutta.

Ohjelman juontajat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen kuvailevat Sillanpäätä jopa isälliseksi tuomariksi.

- Kun näen aitoa yritystä, liikutun aina. Haluaisin päästää kaikki jatkoon, vaikka se ei ole mahdollista, Sillanpää nauraa.

Ennen kuvausten alkua Sillanpää toivoi näkevänsä jotakin, mikä loksauttaisi leuat auki ja näin on miehen mukaan käynytkin.

-Taso ollut onneksi hyvä. Ehkä vaan yksi tai kaksi esitystä ovat aiheuttaneet ihmetystä, Sillanpää kertoo.

Monipuolinen supertähti

Pitkään viihdealalla työskennellyt artisti uskoo Suomen kaipaavan viihdyttävää ja välitöntä supertähteä.

- Suomi tarvitsee monipuolisen ja hauskan esiintyjän. Menestykseen vaaditaan aitoutta ja maanläheisyyttä. On haluttava tehdä asiat hyvin, Sillanpää sanoo.

- Lisäksi pitää arvostaa yleisöä ja omaa tekemistään. Viihdyttävyys on melkein tärkeämpää kuin huippuosaaminen. Kunhan on sinut itsensä ja esiintymisensä kanssa, Sillanpää kuvailee.

Lue myös: Suomen Talent -ohjelmaa tuomaroiva David Hasselhoff: ”Kauniit tytöt päästämme aina jatkoon”

Kilpailut

Uusimmat