Kuva: AOP

Sami Hintsanen: "Kutsuin Varpun yökylään jo ensitapaamisella"

14.07.2016 14:57 - Anna Hopi

Laulaja-juontaja Sami Hintsanen, 44, kutsuu puolisoaan Varpu Nummelaa, 38, kaksoisliekikseen.

Kun pariskunta saapuu Iskelmän toimitukseen, ilmassa on hehkua, joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Sami Hintsasesta ja Varpu Nummelasta on luettavissa hiljaista onnea, joka ilmenee eleissä ja kepeässä olemuksessa. Molemmat tuntuvat löytäneen paikkansa - ja teema toistuu haastattelun aikana.

Samin ja Varpun rakkaustarinassa on kohtalokkaita elementtejä. He tapasivat ensi kertaa 14 vuotta sitten. Kemiat kohtasivat niin, että asia säilyi mielessä viime syksyyn asti, jolloin sattuma heitti parin samaan hissiin Tampereen Sokoksella. Nyt pari elää yhdessä Toijalassa, on juuri remontoinut Varpun taloon lisätilaa, ja nauttii elämänsä kesästä.

Aloitetaan parin tarinan alusta.

- 14-vuotta sitten olin työni ääressä vierailevana solistina Saanko luvan -musiikkiohjelmassa ja siellä oli Taikakuu-niminen yhtye housebandina. Varpu oli siellä tunnetuista syistä johtuen paikalla. Olemme tavanneet siellä ensi kerran. Katseet kohtasivat siihen malliin, että tilanne jäi mieleen, muistelee Sami Hintsanen Iskelmälle.

- Tilanne oli kuitenkin parisuhteiden osalta se, mitä se oli. Minä olin sinkku ja Varpu ei - ja homma jäi siihen. Kun kerran olemme tamperelaisia ja musapiirit ovat täällä pienet, olemme törmänneet toisiimme satunnaisesti. Ennen viime syksyä se ei ole kuitenkaan johtanut mihinkään. Kun olin eroamassa ex-vaimostani, kohtasimme sattumalta uudestaan - vai oliko se sittenkin kohtaloa? Pohtii mies.

- Tottakai uskon, että se oli tarkoitettu, vieressä istuva Varpu puuttuu puheeseen.

- Saimme uuden mahdollisuuden sille, mitä emme älynneet käyttää 14 vuotta sitten.

Tilanne oli ensitapaamisella hivenen kimurantti, sillä vaikka kemiaa löytyikin, psykiatrisena sairaanhoitajana vuosia työskennellyt Varpu ei tohtinut ajatella Samista mitään. Hän oli varattu nainen ja suuntaamassa kohti avioliiton satamaa Taikakuun silloisen laulajan Janne Raappanan kanssa. Oli kiellettyä ajatella mitään toisesta miehestä. Sen vuoksi Varpu antoi Hintsaselle kaikessa hiljaisuudessa pakit.

Toisensa löytänyt pari vitsailee asiasta edelleenkin.

- Olen Varpua kyllä kritisoinut, että sinä et uskaltanut, minä kyllä kysyin. Kysyin sinua yökylään, mutta et voinut lähteä, Sami kääntyy katsomaan Varpu-rakastaan ilkurisesti.

- Periaatteen ihmisenä olin loppuun asti liitossani, sanoo Varpu suhteestaan entiseen Taikakuun solistiin, Janne Raappanaan.

- Tottakai mietin ehdotusta, koska tunne oli vahva, vaikka hän oli sen päivän tuttavuus. Ihmettelin, miten hän voi tuntua niin tutulta. Luotan intuitiooni, mutta 24-vuotias Varpu ajatteli silti enemmän sitä, miten asiat täytyy tehdä. Minulla oli toinen suhde, ja ajattelin sitä, etten voi lähteä hötkyilemään.

Sami Hintsanen nyökyttelee hyväksyvästi vieressä.

- Minulla olisi varmasti ollut erilainen elämä, jos olisimme menneet silloin yhteen. Koen kuitenkin niin, että jossittelu on turhaa, toteaa mies.

"Rakkaus iski kuin halolla päähän"

Elämä antaa näköjään toisia mahdollisuuksiakin. Sitä pari sai odottaa vuoden 2015 syksyyn asti. Sen jälkeen tunteet iskivätkin kertaryminällä. Varpu kuvaa tilannetta kuin joku olisi iskenyt halolla päähän.

- Olin menossa töihin pitämään luentoa syömisen psykologiasta. Olin myöhässä ja oli kauhea kiire. Maalta kun tulee, ei välttämättä ymmärrä, että kun Sokoksessa on 3+1 päivää, niin siellä on paikalla joku muukin kuin minä, nauraa Nummela.

- Pyrähdin näyttävästi Sokoksen hissiin ja Sami oli sitten siellä. Harvoin käy niin, että menen sanattomasti tai alan sössöttämään, mutta siinä kävi niin. Se oli absurdi tilanne.

Molemmat olivat tilanteessa äimän käkenä.

- En muista, mitä tuli sanottua. Veikkaan, että jos sitä olisi ulkopuolelta joku katsonut, ei olisi ollut epäselvää, että jotain ihmeellistä siinä tapahtui. Olin silloin vielä naimisissa, että ei siinä voinut asiasta enempää ajatella. Kun sain käsiteltyä asiani loppuun edellisen elämän osalta, niin siinä vaiheessa kirjoitin Varpulle kymmenkunta pitkähköä Messenger-viestiä, jotka pyyhin kaikki pois. Korvasin ne lähettämällä klo 4:26 seitsemän erilaista hymiötä, tunnustaa Sami virnistäen.

- Kaikki mitä yritti sanoa, tuntui tyhmältä, ja päädyin sitten tuohon ratkaisuun. Onneksi hän ymmärsi viestin oikean sisällön ja vastasi seuraavana aamuna.

Sami erosi edellisestä kumppanistaan Anette Mellinistä kaikessa hiljaisuudessa. Hän haki avioeroa viime lokakuussa. Hintsanen ei tehnyt numeroa uuden rakkaan löytymisestä, ja pari saattoi tapaillakin aikansa ennen kuin asia tuli julki.

- Minun oli tehtävä päätös edellisen elämäni suhteen ennen kuin tein mitään minun ja Varpun suhteen. Ensitapaamisemme oli, kun kutsuin hänet kainosti katsomaan Komediateatteriin esitystäni. En keksinyt muutakaan. Joimme ensimmäiset yhteiset kahvimme Hervannassa, nauraa Hintsanen.

- Eräs siellä sijaitseva ravitsemusliike on meille molemmille tosi spesiaali. Ajattelimme nyt yhteisellä lomallamme käydä siellä kahvilla fiilistelemässä.

(kuva: Varpu Nummela)

Se hetki, kun suhde kantautui koko kansan korviin

Keltainen lehdistö piti huolen, että Sami Hintsasen uusi rakkaus oli lööpeissä jo viime marraskuussa. Kun tieto tuli julki, pari ei ollut ehtinyt kertoa siitä vielä läheisilleen, mikä suututti monet.

- Olisi ollut reilua saada päättää asiasta itse, milloin kertoo asioista lapsille tai läheisille. Tiesimme, että on riski, kun yhdessä liikumme. Emme halunneet kuitenkaan alkaa kulkemaan pussi päässä, toteaa Varpu Nummela.

Hintsanen on samoilla linjoilla julkisuuden kanssa.

- Olen roolini itse valinnut. Minulla ei ole tuohon mitään valitettavaa. Mieluummin olisin itse halunnut päättää, koska se olisi tullut julki. Olen kyllä senkin luonteinen mies, että jos haluan viedä rakkaani Riku Suokkaan stand up -keikalle, niin minähän vien. Se on sitten ihan sama, mitä joku siitä ajattelee, tokaisee tähti.

Puhelin kyllä piippasi, kun tieto tuli julkiseksi.

- Äitini suuttui ihan hirveästi, hänelle se oli hirveän iso asia. Hän on aika kulmikas ja temperamenttinen tyyppi, niin äiti suuttui minulle siitä jutusta. Laitoin sitten hänelle viestin, että ajatteletko tosiaan että ihan itse tämän lehtijutun kirjoitin ja kuvat otin ja julkaisin. Onhan se ymmärrettävää, että asia meni tunteisiin, kun läheiset saivat lukea asian lehdistä, sanoo Nummela.

"Vain me tiedämme, miten asiat ovat menneet"

Ikävintä oli kuitenkin se, miten Varpu leimattiin jutun jälkeen kodinrikkojaksi ja toiseksi naiseksi. Tututkin ihmiset ihmettelivät rakkautta. Varpun mielestä on ikävää, että kaikkeen on aina löydettävä syyllinen.

- Kaikki jotka ovat olleet parisuhteessa, tietävät ettei eron syy ole yhdessä ihmisessä. Syyllisen etsiminen on meille ihmisille on hirveän tärkeää ja sen asian miettimiseen käytetään kovasti aikaa. Olen kuitenkin elänyt jo kerran tämän julkisuusvaiheen läpi, sekin auttaa.

- Kun jollekin tapahtuu jotain hyvää, niin miksi siinä pitää olla jotain pahaa, kysyy vieressä istuva Sami.

- Tosiasia on se, että vain me kaksi tiedämme, miten asiat ovat menneet. Sitä sekoaisi, jos miettisi liikaa muiden mielipiteitä.

Varpu nyökkää päättäväisenä.

- Kun me kerran pystymme puhumaan kaikista asioista, niin ei sillä sitten ole väliä, vaikka muut kivittäisivät meidät tuohon Laukontorille, vitsailee nainen.

Pari kuitenkin myöntää, että kuultu palaute sai välillä mielen matalaksi.

- Valehtelisin jos väittäisin, ettei ne olisi mitenkään vaikuttaneet. Mietin siinä vain, että onhan minullakin oikeus olla onnellinen. En ole koskaan määritellyt itseäni julkisuuden kautta. Mielipiteitä varmasti riittää moneen makuun. Varpuhan on todella syytön kaikkiin lehtijuttuihin - en sano, ettetkö sinäkin olisi kuuluisa, vitsailee mies.

- No just, hymähtää Varpu lämpimin katsein.

"En miettinyt, onko rakkaus Samiin järkevää"

Yhdestä asiasta Varpu ja Sami ovat samaa mieltä. Elämää ei voi ennalta ennustaa. Kun Nummela erosi ex-miehestään Janne Raappanasta, hän vannoi, ettei enää lankeaisi viihdealan ihmiseen, eikä varsinkaan muusikkoon. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä julkisuuden tai alan kanssa. Pappi tai hitsaaja näyttivät tuossa vaiheessa oikein hyviltä vaihtoehdoilta.

- Miettikää ihmiset, mitä vannotte! Minulla ei ollut viime syksynä vaihtoehtoa. En pystynyt miettimään, että oliko rakkaus Samiin järkevää. Se vain tapahtui.

Hintsanen teroittaa, ettei anna työnsä määritellä itseään.

- En ole koskaan pitänyt itseäni tyypillisenä viihdealan edustajana. Rakastan työtäni ja on hemmetin kiva, että ihmiset saavat siitä nautintoa, että käyn performoimassa. Se ei kuitenkaan kerro minusta ihmisenä mitään. Hyvä, että Varpukin antoi mahdollisuuden minulle, eikä tuominnut minua työni takia.

Kun pari päätti tosissaan alkaa seurustelemaan, kuvio startattiin siten, että Samilla oli oma asunto Tampereella, ja Varpu asui lastensa kanssa Toijalassa. Jossain vaiheessa tuntui tyhmältä maksaa kallista vuokraa kämpästä, jossa ei majaillut ketään. Sami kun vietti kaiken aikansa Nummelan kotona.

Lapset ovat hyväksyneet tilanteen mutkattomasti. Ex-puolisoista pari sanoo sen, että olisi hullua, jos jonkun mielestä heidän rakkautensa olisi joltakulta pois. Nummelan ja Hintsasen kodissa ei käytetä termejä isä- tai äitipuoli, koska komppania on niin vahvasti samaa porukkaa. Puolison rooli on olla turvallinen aikuinen.

- Yhteiselo on sujunut paremmin kuin osasin villeimmissä haaveissani edes ajatella. Lapset ovat samanhenkisiä ja heillä on hauskaa keskenään. He ovat huumorintajuisia pentuja ja osaavat ottaa toiset huomioon hyvin. Kun lähdemme ryhmällä jonnekin, ei tarvitse miettiä miten kauheaa ja lähteepäs meistä ääntä. Olemme eläväinen sakki ja hyvä porukka, kuvailee Varpu.

Sami nyökkäilee vieressä.

- Jos mietitään meitä uusioperheenä ja verrataan ydinperheeseen, niin asiat ovat silläkin tavalla hyvin, että kun molempien lapsilla on yhteishuoltajuus molemmilla vanhemmillaan. MInun lapseni asuvat pääsääntöisesti äidillään ja näen heitä sovittuna aikana. Varpun lapset asuvat meidän yhteisessä kodissa ja näkevät isäänsä sovittuina aikoina, kommentoi mies.

- Se mahdollistaa sen, että asioita yritetään vähän organisoida, niin meillähän on kahdestaankin aikaa. Se on hienoa. Välillä tulee useita päiviä pelkästään parisuhteelle.

(kuva: Varpu Nummela)

"Ei tietenkään haittaa, että Varpu on noin kaunis"

Haastattelun kuluessa pari saa mahdollisuuden kertoa, mikä omassa puolisossa sytyttää. Sami aloittaa.

- Kyllä se tapahtui jossain määrin jo silloin kauan sitten, että joku jäi kiehtomaan. Tietysti en voi hänen ulkonäköäänkään moittia - ei minua haittaa, että hän on noin kaunis. Jotain muuta se kuitenkin oli. Kun katsoo jotain ihmistä silmiin ja haluaa tietää enemmän tuosta ihmisestä. Tietää, millainen ihminen toinen on oikeasti, kuvailee Hintsanen.

- Vaistoni on ollut aika hyvin oikeassa. Nauramme samoille asioille ja ymmärrämme toistemme historiaa aika hyvin, miksi olemme tällaisia ihmisiä. On meilläkin vaikeita asioita, joita joudumme käsittelemään. Olemme muokkautuneet persoonina jo tähän 40 ikävuoteen - hän vähän alle ja minä vähän yli. Tuleehan konfliktejakin, mutta se, että mitä ajattelemme elämästä ja mikä on meille kivaa, on ollut hämmästyttävän samanlaista. On tärkeintä, että on hyvä olo kun toinen on läsnä. Ei tarvitse esittää tai teeskennellä mitään. Ja kuten sanoin, niin onhan tuota nyt kiva katsella.

Varpua naurattaa miehensä suorasukaisuus. Hän kertoo, että molempien ehdottomuus on vähentynyt tässä suhteessa.

- Sami on ihana. Tottakai hän viehättää minua ulkoisesti, se on päivänselvä asia. Meillä on hirveän hyvä keskusteluyhteys. Kun on tähän ikään elänyt, on jo nähnyt ja kokenut monenlaista... Olen ollut aikaisemmin aikamoinen suupaltti. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelen, mitä toinen sanoo ja jään miettimään hänen antamaansa palautetta, kertoo nainen.

- Ja mikä hienointa - palaute ei aiheuta minussa sitä reaktiota, että "älä sinä tule minua arvostelemaan", vaan tajuan, että Samin puheissa voikin olla perää. Se on minulle rehellisesti sanottuna aika uutta.

Pari kertoo voivansa puhua tuntikausia jostain asiasta. Aiheita löytyy niin henkisistä asioista mihin tahansa arjenkin asiasta. Sami kertoo, etteivät ystävät tunnista tätä piirrettä hänessä lainkaan, että hän tosissaan arvostaa ja kuuntelee Varpun mielipidettä.

"Join vitutukseen pääni täyteen ja törttöilin baarissa"

Sami Hintsasen toilailuista on kirjoitettu vuosien mittaan lehdissä. Lähinnä siihen liittyen, miten käy, kun mies tarttuu pulloon. Hän kuitenkin sanoo, että on Varpun tavattuaan muuttunut mies.

- Elän hirveän erilaista elämää kuin vuosi sitten. En ole ihmisenä muuttunut, mutta olen löytänyt ne asiat, jotka ovat minulle tärkeimpiä, mutta jotka ovat puuttuneet elämästäni aina. Nyt tiedän, kuka olen, sanoo Hintsanen.

- Joskus kun minua otti aivoon, saatoin tempaista pääni täyteen ja lähteä baariin, ja tehdä jotain typerää siellä. Enää minun ei tarvitse reagoida sillä tavalla. Nyt puhun Varpun kanssa niistä asioista, jotka ahdistavat minua.

Hän on tajunnut, ettei alkoholi sovi hänelle.

- Päädyin sitä juotuani tekemään aina vain typerämpiä asioita. Voin juoda alkoholia edelleen, mutta sitä ei tarvitse ottaa siksi, että vituttaa.

Rakastuminen on tehnyt hyvää myös Varpulle, tietää Sami.

- Varpusta on kadonnut ehdottomuus. Ennen kun hän meni salille, siellä käytiin niin, että joku paikka lähtee suunnilleen irti ja mielellään joka päivä.  Monessa asiassa olemme löytäneet kohtuuden, ettei tarvitse ylittää itseään joka päivä, jotta asiat olisivat hyvin.

Pari kertoo, ettei riitaa synny useinkaan arkisista asioista. Joskus tunteet kuohuvat yli, ja ilmassa on pientä mustasukkaisuutta.

- Kun tuon näköisen naisen kanssa kuljeskelee, joka on sitten vielä niin helvetin mukava, kyllä se mustasukkaisuuskin jotain roolia näyttelee. Vaikka hän ei mitään tekisikään, niin jossain kohtaa sitä pieni ihminen keräilee itsetuntoaan lattianraosta, kehaisee Sami.

- Puolin ja toisin, Varpu muistuttaa.

- Siitä välillä sanailemme. Pystymme keskustelemaan ilman syyttelyä. Kerromme omista tunteistamme ja toivomme, että toinen ymmärtää, Sami kertoo.

Yhteys kantaa läpi vaikeiden tilanteiden

Jos joku ei ole jo asiaa tässä vaiheessa ymmärtänyt rivien välistä, Sami Hintsasella ja Varpu Nummelalla on poikkeuksellinen keskinäinen yhteys.

- Olen tietyssä elämänvaiheessani väittänyt, ettei kohtaloa olekaan. Ajattelen nyt toisin. Työkaveri esitteli minulle termin kaksoisliekki. Luin netistä, että mitä se tarkoittaa. Tämä tuntui juuri siltä. Ehkä jokaiselle on tarkoitettu joku ihminen - ja olemme löytäneet sen tämän elämän aikana, Sami tunteilee.

Varpu ihmetteli lapsena Roope Ankkaa, joka huolehti kolikoistaan ja pelkäsi aina menettävänsä ne. Nyt hän on tajunnut, mista sarjakuvahahmon huoli kertoo. Hyvää onnea tulee varjella.

- Nyt 38-vuotiaana tiedän, miltä Roopesta tuntuu, kun on niin hyvä olla. MInulla on kaikki asiat kuten olen toivonut. Olisi kivaa pitää tuo toinen ihminen vain säästöpossussa. Sitä tulee mustasukkaiseksi koko tilanteesta. En halua, että kukaan pyrkii mitenkään vahingoittamaan tätä onnea, tunnustaa nainen.

Pari huoltaa suhdettaan pienien asioiden kautta ja järjestämällä uusioperhekuvion keskellä omaa aikaa.

- Pienet asiat ovat tärkeitä. Se kuulostaa kliseeltä, mutta on totta. Kun kävelet toisen ohi, kosket häntä. Varpu raahaa minulle usein Royalin punaista suklaata kotiini, koska silmäni alkavat suorastaan kiilua, kun näen sitä, nauraa Hintsanen.

- Oleellinen asia on se, että toinen tietää, että häntä ajatellaan. Laitan usein teatterin väliajalla Varpulle tekstiviestin, että hän tietää, että olen ajatellut häntä. Ei se sen kummempaa ole.

Toijalassa asuvat kyyhkyläiset ovat saaneet naapurustosta osakseen humoristista sanailua.

- Hyvä ystäväni ja naapurini Olli ihmettelee välillä leikillisesti meidän siirappista meininkiä. Hän on myöntänyt, että siinä on mukana vähän kateutta, vaikka onhan hän tosi onnellinen meidän puolesta. Olli nimittää meitä Suomen vanhimmiksi teineiksi. Hulluttelemme ja nauramme paljon, hymyilee Nummela.

Pariskunta painottaa elävänsä tässä hetkessä. Kun heiltä kuitenkin utelee tulevaisuudennäkymiä, Sami maalailee eteen humoristisen näkymän.

- 15 vuotta tässä menee, kun nuorimmat lapset kasvavat isoiksi ja muuttavat pos kotoa. Sitten muutamme Vatikaaniin ja vedämme baretti päässä kuohuviiniä parvekkeella. Tosin Varpu ei juo alkoholia, joten hän varmaan nauttii sitten jotain tyrnimarjamehua. Haluamme elää elämämme loppuun mahdollisimman onnellisina ja ehkä sitten vanhuksina karata jonnekin, kertoo Sami pilke silmäkulmassa.

Sami Hintsanen ja Varpu Nummela vierailivat Iskelmän iltapäiväjuontaja Satu Kotosen jututettavana. (kuva: Sami Hintsanen)

Lue myös: Rakastunut Sami Hintsanen Iltalehdelle: "Meidän on helppo olla yhdessä"

Lue myös: Sami Hintsasen uusi kumppani on ilo silmälle - katso kuvat fitness-Varpusta

Kilpailut

Uusimmat