Kuva: Timo-Pekka Koskela

Suomalaisvalmentaja lähti luomaan uraa Kiinaan: "En valmenna maata, vaan ihmisiä"

09.01.2018 14:45 - Henna Koste

Timo-Pekka Koskela valmensi vuosia Suomen lumilautamaajoukkuetta. Kun hän katsoi, millaisia työmahdollisuuksia ulkomailla voisi olla, Koskela sai tietää Kiinan tarvitsevan uutta valmentajaa.

Timo-Pekka Koskela viettää yhdeksän kuukautta ulkomailla erossa perheestään. Mies valmentaa Kiinan lumilautailujoukkuetta. Aiemmin Koskela on ollut Suomen lumilautailujoukkueen valmentaja. 

Koskela on harrastanut ja kilpaillut lajin parissa nuoresta pojasta asti. Oman kilpauransa loppupuolella hän alkoi innostua valmentamisesta. Koskela perusti kavereineen kotikaupunkiinsa Hyvinkäälle lumilautaseuran. Lukion jälkeen mies opiskeli liikunnanohjaajaksi ja suuntautui valmennuspuoleen. Määrätietoinen Koskela toimikin myöhemmin Suomen lumilautamaajoukkueen päävalmentaja. Uran matkalle mahtuu Peetu Piiroisen ja Enni Rukajärven olympiahopeat. Koskelalle mietittiin uudenlaista työroolia.

- Rahoitusongelmat tulivat eteen. Olin laittanut cv:tä ulkomaille tiedustellen, millaisia mahdollisuuksia voisi olla. Kiinassa oli tarvetta uudelle valmentajalle. Suomessa eivät hommat onnistuneet. Päätin tarttua tähän tilaisuuteen, joka ei hirveän usein eteen tule, Koskela kertoo. 

Mies oli ollut vahvasti Suomen joukkueen mukana, joten häntä mietitytti, miltä tuntuu kannattaa ja valmentaa toisen maan joukkuetta ja elää heidän urheiluhumussaan.

- Mietin voiko edes siirtyä toisen maan palvelukseen. Nopeasti uudesta joukkuuesta tuli oma joukkue. Fakta on se, että ihmiset ovat ihmisiä. En valmenna maata, vaan laskijoita ja ihmisiä, Koskela huomauttaa.

Miehelle unelmatyö antaa paljon, mutta myös ottaa. Koskela joutuu olemaan pitkiä aikoja pois lastensa ja vaimonsa luota. Miten mies sovittaa perhe-elämän ja maailmalla reissaamisen yhteen? Entä miksi kiinalaiset vihaavat omaa urheilulajiaan? 

Kuuntele Timo-Pekka Koskelan haastattelu kokonaan Cafe Au Laitin podcastista.

Cafe au lait -sarjassa pureudutaan suomalaisnaisten elämään ulkomailla. Suositussa podcastissa Suomessa asuva Lilli ja Ranskassa asuva Helena istahtavat virtuaaliseen kahvipöytään eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kanssa.

Kuuntele koko jakso täältä.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Suomalaisnainen kasvattaa lapsiaan Iranissa - Tytöiltä tivataan käyvätkö vanhemmat yhdessä suihkussa

Lue myös: Aino muuttaa perheensä kanssa jopa vuoden välein maasta toiseen: Samassa paikassa tylsistyisin

Kilpailut

Uusimmat