Nokia 3310 palasi tuotantoon - näin se eroaa alkuperäisestä klassikkomallista

27.02.2017 08:30 - Teknavi / Markus Lehtiniitty - mobiili.fi

Monen sydän sykähti tiedosta, että Nokian ehkä legendaarisin puhelinmalli 3310 on jälleen tuotannossa.

Kovin moni ei olisi vielä jokin aika sitten uskonut vuoden 2017 Mobile World Congressin mielenkiintoisimman uutuuden olevan Nokia 3310. Legendaarisen peruspuhelimen paluu on kuitenkin vallannut huomion erityisesti Suomessa täysin – erityisesti, kun samanaikaisesti Samsung ei marssita Barcelonassa julki uutta lippulaivaälypuhelintaan ja muiden huippuälypuhelinjulkistukset jäivät pitkälti vanhan kertaukseksi.

Yleisö oli jo pettyä, kun Nokia-puhelimia myyvän HMD Globalin toimitusjohtaja Arto Nummela oli lopettelemassa tilaisuutta. Sitten tuli se one more thing, johon menneinä vuosina Apple-tilaisuuksissa totuttiin. Tulihan se sieltä!

Uudessa Nokia 3310:ssa on hieman – kenties kuitenkin odotettua vähemmän – tuttua 3310-näköä. Sitä ja nimeä lukuun ottamatta puhelin on tietenkin täysin eri kuin alkuperäinen. Uusi Nokia 3310 sisältää 2,4 tuuman värinäytön, 2 megapikselin kameran LED-kuvausvalolla, 16 megatavua sisäistä muistia ja muistikorttipaikan, FM-radion ja musiikkisoittimen.

Uudessa 3310:ssä on siis kaikki nykyajan peruspuhelimille tyypilliset ominaisuudet – pienikokoinen värinäyttö, valmius musiikkisoittimeksi sekä verrattain pitkä akkukesto älypuhelimiin nähden – luvatusti 22 tuntia puheaikaa ja kuukausi valmiusaikaa. Akku on vaihdettavissa. Puhelin tukee GSM-verkkoja. Mitään erityisen erikoista uudessa 3310:ssä ei kuitenkaan ole. Kyse on ennen kaikkea nimen ja designin voimin tehdystä nostalgiapläjäyksestä.

Kädessä Nokia 3310 tuntuu erittäin solakalta. Keveys yllättää. Mitat ovat 115,6 x 51 x 12,8 millimetriä.

Uusi 3310 tulee tarjolle useissa väreissä – mukana on niin matta- kuin myös kiiltäväpintaisia vaihtoehtoja. Puhelimen käytön oppii nopeasti. Näyttökin näyttää yllättävän kirkkaalta ja laadukkaalta. Käyttöjärjestelmänä on Nokian Series 30+. Matopeli löytyy mukana muiden tuoreiden Nokia-peruspuhelinten tavoin Snake Xenzia -versiona.

 Lue myös: 70 euron älypuhelin yllättää ominaisuusksillaan

Lue myös: Eikö kännykkäsi akku kestä iltaan asti? Syynä voi olla Facebook!

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat