Kuva: Shutterstock

'Pukeuduin kummitukseksi' – katastrofaalisimmat kosintatarinat koottiin yhteen

13.04.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi ruokamyrkytys, flunssa ja kummitukseksi pukeutuminen ovat tehneet kosimisesta tavallista haastavampaa.

Kosintaan latautuu paljon odotuksia ja hetki tuntuu usein jännittävältä. Aina kaikki ei suju kuitenkaan suunnitelmien mukaan – syystä tai toisesta. Elite Daily -sivusto kokosi yhteen kiusallisimmat kosintahetket. Suomensimme parhaimmat kertomukset alle.

Kummitusasu ei toiminut täydellisesti

”Pukeuduin kummitukseksi, kun kosin, mutta en nähnyt mitään, sillä olin leikannut silmäreiät ihan miten sattuu. Käytin toista niistä suuaukkona, jotta pystyin selittämään mitä teen.”

Vaimon kyseenalaistaminen

”Tuijotin vaimoani ja kysyin, että onko hän muka tosissaan kosimassa minua.”

Kosinta keskellä räkäpapereita

”Olin kipeänä ja räkää tuli jokaisesta reiästä, mutta kumppanillani ei ollut yhtään kärsivällisyyttä odottaa, että oloni olisi parempi. Mies kosi käytettyjen nenäliinojen keskellä ja mumisin vastaukseni räkäpaperiin.”

Sulhanen pyörtyi

”Minun piti viedä sulhaseni ensiapuun tunti kosinnan jälkeen, sillä hän pyörtyi pian sen jälkeen. Mies ei ollut syönyt koko päivänä.”

Kosintaa edelsi pelko

”Olin varma, että joku on murtautunut asuntooni ja kauhistuin, kun poikaystäväni pomppasikin esiin makuuhuoneesta.”

Ruokamyrkytys iski

”Sain ruokamyrkytyksen ja ulostin housuuni puolituntia kosinnan jälkeen.”

Lue myös: Aiotko kosia julkisesti? Lue 4 kysymystä, jotka haluat ensin esittää itsellesi

Lue myös: Kuinka avioliitto muuttaa parisuhdetta? Naimisissa olevat paljastavat

Lue myös: Miksi mies lykkää kosintaa? Tuoreesta kyselystä selviää inhimillinen syy

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat