Kuva: shutterstock

Koetko small talkin kiusalliseksi? 5 vinkkiä, joiden avulla hallitset sosiaaliset tilanteet

26.05.2018 11:15 - Roosa Sallila

Jotkut välttelevät tietoisesti tilanteita, joissa saattaisi joutua pakolliseen small talk -hetkeen. On kuitenkin mahdollista opetella tapoja, joiden avulla hoidat yllättävätkin keskustelut kuin mestari.

Kuvittele tilanne: Olet juhlissa, joista et tunne juurikaan ketään. Juttelet tuntemattomille ihmisille ympärillä tapahtuvista asioista, kuinka tarjoilu on hyvää, juoma maistuu, kuinka musiikki voisi olla hiljemmalla, tai siitä millainen sää ulkona on. Vaikka hymyilet ulospäin, pään sisälläsi toivot, että joku ystävistäsi tulisi pelastamaan sinut tilanteesta.

On hyvä muistaa, että jokainen uusi tuttavuus on kuitenkin mahdollisuus oppia jotain uutta. Älä pelkää tutustua uusiin ihmisiin, vaan poistu rohkeasti mukavuusalueeltasi.

Miten sitten kiusalliset keskustelutilanteet voisi välttää? Miten small talkista saisi niin kiinnostavan, että tilanne ei olisi epämiellyttävä? Alta löydät viisi vinkkiä mielenkiintoisen keskustelun ylläpitämiseksi.

1. Aloita keskustelu suoraan syvällisestä tai mielipiteitä jakavasta aiheesta.

2. Ole positiivinen ja kehu, sillä kuka nyt ei rakastaisi saada kehuja itsestään.

3. Kysy paljon kysymyksiä. Kun osoitat mielenkiintosi toista kohtaan keskustelunne välille syntyy kunnioitusta. On hyvä muistaa myös kuunnella mitä toisella on sanottavaa, eikä puhua vain itse.

4. Muuta asennettasi. Vaikka sinua tympisi monikin asia, aloita keskustelu ennemmin positiivisesti kuin negatiivisilla tai arvostelevilla kommenteilla. Kukaan ei jaksa kuunnella valittamista, vaikka valitettavasti ilkeät ja arvostelevat mielipiteet ja yhteiset vihaamisen kohteet, tuovat usein ihmisiä yhteen.

5. Jos omistat mielestäsi hyvän huumorintajun, kiusallisen keskustelun voi rikkoa vitsillä. Jos toinen ei kuitenkaan ymmärrä vitsiäsi, käytä tilanne hyödyksi nauramalla itse itsellesi.

Lue myös: Oletko tyytymätön elämääsi? 10 kysymystä, jotka antavat suuntaa onnellisempaan tulevaisuuteen

Lue myös: Kuuma sinkkukesä edessä? 25 vinkkiä, miten saat kaiken ilon irti vapaudesta

Lähde: Elitedaily

Kilpailut

Uusimmat