Kuva: Senja Rapila

Jessica, 29: "Jos rakastun, niin en helposti luovuta"

16.11.2017 12:00 - Reija Saarinen

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Tällä kertaa äänessä on Jessica.

"Ihastuin ensimmäisen kerran 11-vuotiaana koulukaveriini. Mitään suurta suhdetta siitä ei koskaan kehittynyt, mutta olemme edelleen todella hyviä ystäviä. Ensimmäinen poikaystävä minulla oli 13-vuotiaana. Se suhde kesti kaikkiaan puolitoista vuotta. Suhde oli aikamoista vuoristorataa, mutta sekin oli siinä mielessä hyvä kokemus, että se opetti jotain.

Olen aina ollut sellainen suhdetyyppi. Jos rakastun, niin en helposti luovuta. Myöhemmin kuitenkin olen oppinut, että joskus on kuitenkin ihan ok päästää irti. Siinä meni kuitenkin pitkään, ennen kuin sen tajusin.

Edellinen parisuhteeni oli etäsuhde. Hän asui Karibialla ja minä Suomessa. Joskus olimme erossa neljänkin kuukauden ajan. Kaikki haasteet tuli tuon suhteen aikana käyty läpi yksin välimatkasta johtuen.

Toivoisin, että edellinen suhde olisi päättynyt eri tavalla. Suhde loppui niin, että en päässyt juttelemaan kasvotusten. Oli vaikea päästä yli siitä, että ei saa jutella tällaista asiaa niin, että näkee toisen reaktiot. Nyt olen kuitenkin sinut sen asian kanssa. Emme kuitenkaan ole nähneet toisiamme lainkaan eromme jälkeen."

"En jaksa enää pelätä"

"Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yhdessä seitsemän kuukautta.Olimme ensin todella hyviä ystäviä. Minä en oikeastaan edes uskaltanut myöntää itselleni, että nyt tässä saattaa olla jotain muutakin, sillä pelkäsin, että rikon tämän hyvän ystävyyssuhteen. Onneksi hän kuitenkin oli se, joka vähän niin kuin päätti meidän molempien puolesta.

Suhde on mennyt vauhdilla eteenpäin. Hän kosi minua kuukausi sitten ja vastasin myöntävästi. Olen ehkä muuttunut ihmisenä, mutta en enää jaksa pelätä. Ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu, mutta siksi hetkistä pitää nauttia.

Minusta on jännää, kun olen löytänyt elämäni rakkauden. Hän on sellainen tyyppi, joka ei päästä minua karkuun, vaan on valmis puhumaan.

Ystävyys ei ole kadonnut väliltämme mihinkään. Nauramme joka päivä ja puhumme ihan kaikesta. Luulenkin, että se on myös se suhteen tärkein asia. Jos suhteessa on rehellinen, kunnioittaa toista ja pystyy puhumaan, niin se vie pitkälle. Jokaisessa suhteessa tulee tietenkin eteen haasteita, mutta jos molemmat ovat valmiita puhumaan, niin ei välttämättä tarvitse riidellä."

"En ole helppo nainen"

"Tiedän, että en ole mikään helppo nainen. Menen ja tulen ihan miten sattuu, ja sen lisäksi teen paljon erilaisia extreme-juttuja. En ole mikään kotityttö. Se puoli minussa on joskus ollut suhteen toiselle osapuolelle vaikea ymmärtää.

Minulle on kuitenkin todella tärkeää, että suhteessa on vapautta. Pitää pystyä luottamaan sen verran, että toinen saa olla vapaa. Jos minulle joku yrittäisi suhteessa kertoa, että kenen kanssa saan aikaa viettää ja kenen kanssa en, niin lähtisin saman tien. 

70 prosenttia mun kavereista on miehiä. Joissain suhteissa se on aiheuttanut ongelmia ja mustasukkaisuutta. Nyt se on onneksi niin, että nykyinen poikaystäväni ei koe siitä mustasukkaisuutta, vaan ymmärtää sen. Hänellä itselläänkin on paljon naispuolisia ystäviä.

Suhteessa luottamus on todella tärkeää. Uskonkin, että en voisi jatkaa suhdetta sen jälkeen, jos joutuisin petetyksi. En ehkä osaisi rakentaa sitä luottamusta uudelleen."

"Rakkaus on maailman vahvin voima"

"Olen valmis tekemään oikeastaan mitä vain rakkauden vuoksi. Siitä kertoo sekin, että pystyin olemaan kuusi vuotta kaukosuhteessa. Silloin molemmat olivat kuitenkin valmiita tekemään suhteen eteen mitä vain. Siksi se toimi, vaikka lopulta päättyikin eroon, kun huomasimme, että emme ehkä ihmisinä sovikaan niin hyvin yhteen.

Rakkaus on minusta maailman vahvin voima. Se on tunne, joka vie ihmistä eteenpäin. Jos sä rakastat esimerkiksi jotain bändiä, lajia tai musiikkia, teet sen vuoksi mitä vain. Se on kyllä ehkä se elämän tärkein asia.

Minusta on hauskaa, että Yhdysvalloissa ihmisillä on tapana sanoa, että i love this. Suomessa sen sijaan tykätään. Jos suomalainen sanoo, että hän rakastaa, niin hän oikeasti tarkoittaa sitä."

Lue myös: Thomas, 32: "Elän elämäni rakkauden kanssa - voiko elämä olla näin ihanaa?"

Lue myös: Olli, 34: "Tatuointi on muistutus minulle siitä, että olen joskus pystynyt rakastamaan täysiä"

Lue aiemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä.

Kilpailut

Uusimmat