Kuva: Fotolia
Kiusaajilleni: "Vihasin teitä kuollakseni, ja ajattelin teidän satuttamistanne"
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Hyvät luokkakaverit
Oli ensimmäinen päiväni 7-luokkalaisena. Päätin, että nyt yläasteella minua ei kiusata. Oli toinen päiväni 7-luokkalaisena. Nukuin pommiin ja tulin myöhässä kouluun. Aloitte irvailla silloin minulle.
Tunnilla minulle koitettiin takaani ojentaa paperia. Sanoit "Siinä. Haloo?!". Odotin vain että sanoisit nimeni tai olisit puhunut minulle mukavampaan sävyyn, en kääntyisi ottamaan paperia muuten.
Aloitte vitsailla että olen kuuro ja kaikkea muuta.
Kerran tunnilla opettajan sanoessa minulle jotain, vastasin "Mm". Nauroitte ja toistitte sitä minulle seuraavat 3 vuotta. En kiinnittänyt siihen huomiota, joten aloitte nauramaan että "Se ei edes varmaan tajua että me koitetaan pilkata sitä".
Tajusin kyllä. Kuulin jokaisen haukkumasanan, kuulin ihan kaiken, mutta koitin laittaa ne vain menemään toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos.
Piditte minua "vajakkina" koska luulitte etten tajua teidän puhuvan minusta pahaa. En halunnut mennä välitunnilla ulos, halusin mennä vessaan itkemään, purkamaan pahaa oloani.
Kun kerroin opettajalle asiasta, kiusaaminen pahentui.
En halunnut mennä kouluun. Aloin lintsaamaan koulusta paljon. Vietin päiväni kovallakin pakkasella pihalla, koska en voinut mennä kotiin ettei äiti huomaa.
Kiusaaminen pahentui taas.
Minua kiusattin koko ikäni yläasteen loppuun asti. Jokaikinen yö itkin itseni uneen miettien miten tekisin itsemurha. Viiltelin. Luulin ansaitsevani tämän kaiken. Olin huono ihminen.
Ajattelin myös teidän satuttamista. Vihasin teitä kuollakseni. Tosiasiassa en olisi ikinä satuttanut kärpästäkään. Paitsi itseäni. Olin hiljainen, liian kiltti, todella hyvä hyväsydämminen ihminen, joka itki jos näki jonkun yksinäisen vanhuksen tai videon jossa koira pelastetaan kuolemalta.
Kaiken lisäksi kotonakin oli paha olla, siellä oli omat ongelmansa. Missään ei ollut hyvä olla. Tunsin että kukaan ei rakasta minua.
Olin hyvä ihminen, olen vieläkin. Kun yläaste viimein päättyi, se oli yksi onnellisemmista päivistä elämässäni. Tunsin suuren taakan tippuvan harteiltani. Sinä yönä itkin onnesta.
Menin ammattikouluun, ja onnekseni minulle sattui älyttömän hyvä luokka. Sain ystäviä ja kukaan ei kiusannut ketään. Minusta oli jopa mukavaa mennä kouluun.
En ole katkera. Se olisi minulta pois. Olen kiitollinen teille. Olen nykyään todella vahva ja itsevarma ihminen. En suostu enään olemaan kynnysmatto, en suostu ottamaan enää paska niskaani. Osaan puolustaa itseäni ja lähimmäisiäni.
Olen päässyt yli, mutta kiusaaminen vaikuttaa silti jokapäiväiseen elämääni. Minulla on esiintymiskammo, olen ahdistunut varsinkin suuressa ihmisjoukossa ja joskus normaalitkin kanssakäymiset ovat vaikeita.
On liian paljon kiusaajia ja kiusattuja. Minä loppujen lopuksi selvisin hengissä, jotkut eivät kestä. Liian moni hyvä ihminen päätyy itsemurhaan kiusaamisen takia.
Kiusaajat, kysykää itseltänne "miksi." Miksi teette niinkuin teette? Tuliko teille parempi olo itsestänne kun revitte minut alas? Tulitteko ikinä ajatelleeksi että istun lääkepurkki kädessä miettien syönkö kaikki, vai jaksanko taas mennä kouluun?
Terveisin,
Hiljainen kiltti tyttö"
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan kirjoitukset tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
