Kuva: Julian Grönberg

Sexmane on saavuttanut jo poikkeuksellisen paljon - hänellä on kuitenkin yksi yllättävä urahaave

17.05.2024 18:15 - Sanni Seppä

Sexmane pohtii myös, mikä on hänen keikkojensa suosion salaisuus.

Sexmanen, eli Max Senen, 23, ilmiöksi noussut Sexshow-kiertue huipentuu Helsingin Jäähallille 18. toukokuuta. Lähes loppuunmyyty The Final Sexshow on artistin uran isoin keikka tähän mennessä. Alkuvuodesta asti valmisteltu show on vaatinut artistin mukaan usein jopa yli 12 tuntisia päiviä. Loma houkuttelee siis jo, mutta yleisfiilis on innostunut. Luvassa on kuulemma kaikkien aikojen keikka.

- Olemme olleet isosti suunnannäyttäjiä Suomen livekeikkojen esittämisessä, jos katsoo junnuja tai mua vähän vanhempiakin tyyppejä, Sene sanoo.

Senen keikat ovat toden totta nousseet ilmiöksi. Hän on onnistunut luomaan ympärilleen innokkaan fanikunnan ja toimittaja on itsekin kuullut useammasta suusta, että Senen keikat ovat "älyttömän hyviä". Mistä se taika niihin sitten oikein tulee? Senen mielestä yksi avaintekijöistä löytyy esiintyjän ja yleisön välisestä kontaktista.

- Olemme herkkiä omia itsejämme siellä lavalla ja siellä ei ole hirveästi mitään ylimääräistä. Ehkä se on se juttu, mikä vetoaa yleisöön, hän miettii. 

Sexmane tekee tähänastisen uransa isoimman keikan 18. toukokuuta Helsingin Jäähallilla. (kuva: Julian Grönberg)

Voit myös kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Mutta vaikka itse esiintyminen sujuisi kuinka hyvin, niin onhan artistissa itsessäänkin oltava jotain ainutlaatuista karismaa tai selittämätöntä taikaa, jotta onnistuu voittamaan yleisön puolelleen. Mitä mieltä Sene itse on? 

- Tämä ei ole kovin suomalaista sanoa, mutta kyllä mä uskon, että minussa on. Jumala on antanut mulle esiintymiseen jotain boostia, Sene uskaltautuu toteamaan.

- Kun menen lavalle, olen herkimmilläni. En haluaisi hirveästi verrata muihin, mutta moni artisti saattaa mennä haarniskan kanssa sinne lavalle. Siinä on ero. Jos sun ystävä on koko ajan ylicool, eikä näytä sen heikkouksia, niin en tiedä, haluatko sitten hengata sen kanssa niin paljon? Verrattuna ihmiseen, joka pystyy haavoittumaan ja asettumaan sun kenkiin?

"Yritän elää tätä elämää vain tässä hetkessä"

Sene kertoo olevansa tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan. Arki tuntuu koostuvan tasapainoisista palikoista: on urheilua, läheisiä ihmisiä, hengittelyä ja rauhoittumista. Ja onpa hän saavuttanut nuoreen ikäänsä nähden jo poikkeuksellisen paljon: hän on kohta vetänyt uransa isoimman keikan jäähallilla, voittanut vuoden artisti 2022 –palkinnon Emma-gaalassa ja noussut viime vuonna Spotify-tilastoissa Suomen 7. kuunnelluimmaksi artistiksi. Hän oli mukana myös tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan Mania.

Herää siis väistämättäkin kysymys, että mitä tämän kaiken jälkeen? Siintääkö haaveissa kenties Olympiastadion, vai mikä on suunnitelma, kun kuviot ovat menneet näin isoiksi näin lyhyessä ajassa? Kun Seneltä kysyy tulevaisuuden tavoitteista, ei hän kuitenkaan ala heti puhumaan urastaan. Onnellisuuskin tuntuu kumpuavan myös muistakin kuin edellä mainituista asioista.

- Se, että pystyn elämään hetkessä ja arvostamaan tätä aikaa, on loppujen lopuksi tärkeämpää kuin mikään. Mulla on paljon tavoitteita ja se Olympiastadion, se venaa siellä – jos mua vaan kiinnostaa tarpeeksi, niin tulen pääsemään sinne. Mutta yritän elää tätä elämää vain tässä hetkessä, hän sanoo. 

Sene oli mukana tämän vuoden UMK:ssa. (kuva: Kimmo Brandt)

Ei Sene toki ole immuuni paineille, vaikka haluaakin elää hetkessä.

- Viime aikoina en ihan hirveästi ole paineita kokenut, mutta niitä päiviä tulee. Siinä on vielä paljon tehtävää, että nekin saisi pois, hän miettii. 

Sene on sanonut haluavansa Suomen isoimmaksi artistiksi. Se on iso tavoite, jota kuulee monenkin eri artistin suusta, mutta vain harva onnistuu siinä. Kun Seneltä kysyy tulevaisuuden tavoitteista, hän mainitsee kuitenkin yllättäen ensin jotain aivan musiikkiin liittymätöntä.

- Haluaisin näytellä. Haluaisin johonkin leffaan päärooliin... Ei sen tarvitse olla ensin pääroolikaan, hän paljastaa. 

Mutta on tavoitteita tietysti musiikinkin suhteen. 

- Jos mä kerron, niin ampuuko jengit ne alas? Siinä on sekin vaara, jos kerrot tavoitteistasi, Sene empii. 

- Sanotaanko, että haluan Olympiastadionille joku päivä ja voisi muutaman Emma-palkinnon vielä voittaa. Haluan tehdä vähän rahaa, ulkomaille featteja ja monta platinabiisiä vielä. Ne tulevat, jos ovat tullakseen, hän kuitenkin toteaa. 

Sene haluaisi tulevaisuudessa myös näytellä. (kuva: Julian Grönberg)

Lue myös: Miksi Windows95man toi lavalle valtavan farkkumunan? Avaa nyt idean omaperäistä taustaa

Lue myös: Yksi tyyliaarre on kulkenut Sini Yaseminin mukana jo 13 vuotta: "Siinä on tosi paljon tunnearvoa"

Lue myös: Ramses-kissan kohtalo olisi voinut olla aivan toisenlainen - sai arvoisensa elämän ja ihanan isoveljen

Kilpailut

Uusimmat