Kuva: Riia Frost

Tommi Läntisen uudella levyllä mukana myös Vain elämää -kappaleita - "Kuuntelimme sydämien avaruutta"

29.09.2023 14:15 - Lauri Kujanpää

Läntinen juhlii albumia Tavastialla 12. lokakuuta.

Tommi Läntinen julkaisee uuden studioalbumin Maailma kääntyy kohti valoa 6. lokakuuta 2023. Levynjulkaisukeikka on Tavastia-klubilla 12. lokakuuta.

Läntinen kertoo, että leijonan osa biiseistä syntyi luontevasti kännykän sanelimeen kertyneiden ideoiden pohjalta tuottaja Aki Sihvosen inspiroivassa seurassa.

- Kävimme kuun pimeällä puolella, haimme halssia musiikin merellä ja kuuntelimme sydämien avaruutta. Yhdessä ja erikseen, sama ajatus. Vallila Music Housen Gabi Hakanen inspiroitui ja tarkoin valitut Vain elämää -biisitkin solahtivat luontevasti kokonaisuuteen. 

- Albumit ovat ajan kuvia. Ne jättävät jälkensä sen virtaan ja parhaimmillaan elävät sydämissä läpi elämän. Joskus kauemminkin. Tässä ajassa soivat oudot äänet. Tummat ja pelottavatkin sävyt. Sodan, vihan ja ahneuden takaiskuista huolimatta uskon hyvän voittavan. Tiedän etten ole tässä yksin. Uskon että maailma kääntyy kohti valoa ja että rakkaus  nousee pintaan. Eihän tässä muuten ole järkeä?

Läntinen esiintyi Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2022.

Alta voit kuunnella singlen Laitapuoli, jolla Tommi duetoi Battle Beastin Noora Louhimon kanssa. 

Jos video ei näy, katso se täältä. 

Lue myös: Tommi Läntinen ja Noora Louhimo yhdistivät voimansa - "Elämänkokemus soi äänissämme"

Lue myös: Tommi Läntinen tuo Vain elämää -ohjelmassa lavalle suomalaisen ikonin - "Rock kuuluu jouluun"

Kilpailut

Uusimmat