Kuva: AOP

Kesän striimatuimmat kappaleet julkaistiin - Suomessa ykköseksi nousi tunnettu räppäri

24.08.2023 14:15 - Lauri Kujanpää

Käärijä on Suomessa Spotifyn toiseksi striimatuin kappale kesällä.

Tänä vuonna Spotifyn kesän striimatuimpien kappaleiden listaa Suomessa hallitsevat vahvasti kotimaiset kappaleet ja varsinkin räppärit.

Suomessa kesän striimatuimpien kappaleiden listan kärkisijalle kipusi ibe hitillään Blondina. Käärijän Cha cha cha -kappale on sijalla kaksi ja kolmantena nähdään Gettomasan Jälkeekään.

- Kesän 2023 striimatuimmat kappaleet todistavat jälleen sen, että suomalainen musiikki elää ja voi todella hyvin. Kotimaisen musan voittokulku jatkuu vahvana, mikä on upea juttu. Suomalaisen hip hopin suosio on huikeaa, mikä näkyy listalla, toki myös kotimainen pop on todella suosittua. Merkillepantavaa on ollut myös se, että ennustetusti Käärijän saavuttaman suosion myötä Cha Cha Cha oli vahvasti osana suomalaisten kesää, sanoo Spotify Suomen Senior Editor Samuli Väänänen.

Maailmanlaajuisesti kuunnelluimpia kappaleita olivat muun muassa Peso Pluman ja Eslabon Armadon superhitti Ella Baila Sol, Bad Bunnyn Where She Goes ja Jung Kookin ja Latton kappale Seven (feat. Latto).  

Spotifyn kesän 2023 striimatuimmat kappaleet Suomessa

“BLONDINA” – ibe

“Cha Cha Cha” - Käärijä 

“Jälkeekään” - Gettomasa 

“Pariisin kevät” - Joalin, SHRTY 

“Viimeinen tanssi” - BEHM, Olavi Uusivirta 

“Stadin puistot” (feat. AHTI) - AHTI, Överi

“Oisko tää täs” - JVG

“Maailman ympäri” - Costi

“Meit ei oo” - Gettomasa

“Missio” - BESS

Spotifyn kesän 2023 striimatuimmat kappaleet globaalisti 

“Ella Baila Sola” - Eslabon Armado, Peso Pluma

“WHERE SHE GOES” - Bad Bunny

“Seven (feat. Latto)” - Jung Kook, Latto

“Cruel Summer” - Taylor Swift

“La Bebe - Remix” - Yng Lvcas, Peso Pluma

“un x100to” - Grupo Frontera, Bad Bunny

“Flowers” - Miley Cyrus

“Daylight” - David Kushner

“Sprinter” - Dave, Central Cee

“As It Was” - Harry Styles

Kilpailut

Uusimmat