Kuva: Warner Music Finland

Olli Halonen julkaisee debyyttialbuminsa syksyllä

15.08.2023 12:15 - Sanni Seppä

Reilut kolme vuotta työn alla ollut albumi sisältää yhteensä 10 kappaletta.

Olli Halosen, 35, debyyttialbumi Olli Halonen julkaistaan perjantaina 8. syyskuuta. Artisti on työstänyt albumia tuottajansa Mika Laakkosen kanssa reilun kolmen vuoden ajan. Halosen nimeä kantava debyyttialbumi sisältää yhteensä kymmenen biisiä, joista viisi on ennenjulkaisematonta, kerrotaan Warner Music Finlandin tiedotteessa.

"Etsin vuosia omaa soundiani, kunnes se lopulta Pohjola-kappaleen kohdalla löytyi. Sitä tehdessä kaikki asiat viimein loksahtivat kohdalleen, ja tuntui kuin biisit olisivat vain alkaneet virrata minusta ulos. Niin luonnollista se oli, kun lopulta tiesin mistä haluan laulaa. Sen jälkeen albumin kappaleet tavallaan kirjoittivat itse itsensä, vaikka niiden loppuun hiominen välillä saattoikin kestää kuukausia. Olen todella ylpeä tästä debyyttialbumistani, ja mielestäni se kuulostaa täysin minulta", Halonen kertoo tiedotteessa. 

Halosen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Pohjola, Kylä keskellä ei mitään ja Suomen kesä. Edellä mainitut kappaleet ovat keränneet miljoonia kuuntelukertoja. Hänet myös palkittiin alkuvuonna Emma Gaalassa Vuoden Iskelmä -palkinnolla ja Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnolla. 

Lue myös: Cha Cha cha on ylittänyt 100 miljoonan kuuntelun rajan

Lue myös: W.A.S.P-johtohahmo Blackie Lawless pääsi kotiin sairaalasta - "Leikkaus onnistui"

Lue myös: Tommi Läntinen ja Noora Louhimo yhdistivät voimansa - "Elämänkokemus soi äänissämme"

Kilpailut

Uusimmat