Kuva: Shutterstock

HS: Suomalainen huipputuottaja on saanut peräti kaksi Grammy-ehdokkuutta

18.11.2022 12:15 - Sanni Seppä

MDS eli Santeri Kauppinen on tehnyt yhteistyötä useiden huippuartistien kanssa.

Suomalainen tuottaja MDS eli Santeri Kauppinen on saanut kaksi Grammy-ehdokkuutta, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Hänet on valittu ehdolle kategorioihin Best Global Music Album ja Best Global Music Performance. Ehdokkuudet Kauppinen sai tuotannosta nigerialaisartisti Burna Boyn albumilla Love Damini sekä samaisen artistin Last Last -kappaleen esityksestä. 

Kauppinen on ollut Grammy-gaalassa ehdolla aiemminkin, kun hän oli tuottamassa urban contemporary -albumin sarjassa ehdolla ollutta artisti 6lackin levyä vuonna 2017. Alkuvuonna 2023 Grammy-palkinnot jaetaan 65. kerran ja palkintokategorioita on yhteensä 86.

Kauppinen on tehnyt tähän mennessä vaikuttavan uran. Hän on ollut tekemässä edellä mainittujen artistien lisäksi myös Megan Thee Stallionin ja Normanin kappaletta Diamonds ja hän on tuottanut myös useiden suomalaisartistien kappaleita. Esimerkiksi Gettomasa, JVG, Mikael Gabriel ja Cledos ovat tehneet yhteistyötä Kauppisen kanssa.  

Kauppinen on myös elokussa Suomeen tuodun Epic Record Finland -levy-yhtiön luova johtaja. Epic Records on 1950-luvulla Yhdysvalloissa perustettu levy-yhtiö, ja se toimii Sony Music Entertainmentin alaisuudessa. 

Lue myös: Gettomasan musiikkivideo ja biisi keräävät ylistystä - "Ihan v*tun kova"

Lue myös: Metallica soitti livenä harvoin kuultuja kappaleita - kunnioitti edesmennyttä levy-yhtiöpomoa

Lue myös: Kohuttu suomirapkappale poistettiin striimauspalveluista - "Olemme tehneet virheen"

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat