Kuva: Antti Kokkola

Vieläkö Saara Aalto palaa kansainväliselle pop-uralleen? "Olihan se rankkaa elämää"

26.06.2022 09:15 - Iiro Myllymäki

Saara Aalto kertoo pohtivansa lähes päivittäin, kiinnostaako häntä enää palata kansainvälisen pop-artistin elämään. Kiireisistä vuosista jäi kaksijakoiset tunnelmat.

Saara Aallon koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Saara Aalto, 35, on julkaissut uuden singlen This World, jonka ympärille on luotu Pelastakaa lapset -järjestön hyväntekeväisyyskampanja tukemaan sodasta ja konflikteista kärsiviä lapsia. Kyseessä ei ole varsinaisesti paluu Aallon kansainvälisen pop-uran ytimeen.

- Juuri nyt haluan tehdä vähän erilaisia juttuja. Tämä kampanja tuntuu erilaiselta ja ihanalta jutulta. Haluan aina tehdä jotain uutta, Aalto kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Saara Aalto ei tällä hetkellä edes tiedä, haluaako palata edistämään kansainvälistä pop-uraansa. Aalto osallistui vuonna 2016 Ison-Britannian X Factoriin, ja tästä käynnistyivät kiivaan työtahdin vuodet. Nainen tuli kilpailussa toiselle sijalle, ja kiinnostus ja näkyvyys häntä kohtaan kasvoivat sekä Suomessa että ulkomailla. Seuraaviin vuosiin mahtuivat muun muassa oma Hartwall Arena -keikka, Suomen edustaminen Euroviisuissa, albumin julkaisu ja Britannian Dancing on Ice -kilpailu. Kansainvälistä uraa edistääkseen Aalto asemoitui asumaan Lontooseen. Merkittävää kansainvälistä läpimurtoa ei kuitenkaan tapahtunut, jos listasijoituksia ja striimausmääriä katsotaan. Euroviisujen alla julkaistu Wild Wild Wonderland -albumi ei esimerkiksi yltänyt Ison-Britannian albumilistalle.

Kun Aalto katsoo näitä vuosia nyt taaksepäin, mieleen tulee kaksijakoisia ajatuksia.

- Olihan se rankkaa elämää. Vuodesta 2016 eteenpäin mentiin neljä vuotta matkalaukun kanssa. Se oli todella raskasta. Tein aivan ihania juttuja, mutta liika on liikaa. Koronan alettua tajusi, että tulipas tehtyä aika paljon juttuja ja ehkä se meni suorittamisen puolelle, Aalto sanoo.

Nainen ei halua palata takaisin aikaan, jolloin kalenteri oli jatkuvasti täynnä milloin mitäkin projekteja. Hän on kiitollinen siitä, että sai elää pitkäaikaista unelmaansa kansainvälisenä laulajana. Hän kertoo pohtivansa melkein päivittäin, kiinnostaako häntä enää palata tähän.

- Olen vähän niin kuin tehnyt ne maailman isoimmat tv-show’t, että mitäs minä nyt teen. Haluanko takaisin musa-alalle vai keskittyä mielen opiskeluun ja valmentamiseen? Se on minulla aika hakusessa vielä, koska se ajatus muuttuu koko ajan, Aalto pohtii.

Tiedossa paluu Euroviisuihin?

Aalto on korona-aikana syventynyt entistä enemmän mielen ja henkisen hyvinvoinnin asioihin. Hän on suorittanut life coach -opintoja ja opiskellut muun muassa manifestoimista ja NLP-menetelmää, jolla pyritään muuttamaan omia ajattelumalleja ja luomaan uusia, terveempiä uskomuksia. Tämän vuoden ensimmäiset puoli vuotta Aalto oli poissa sosiaalisesta mediasta, mikä sekin kielii siitä, ettei nainen ole tehnyt päätöksiään artistin ura edellä. Hän haluaa seurata sydämensä ääntä.

- Mielestäni ihmisten pitäisi seurata enemmän sydäntä sinne, mihin se milloinkin vie. Nyt se on vienyt minut tähän This World -kampanjaan enkä tiedä mihin se seuraavaksi vie. Nautin siitä. Siitä tulee vapaus, että minua ei ole sidottu mihinkään, Aalto kuvailee.

Ajatus esimerkiksi osallistumisesta Euroviisuihin uudelleen ei tunnu Aallosta tällä hetkellä ajankohtaiselta.

- Se tuntuu mahdolliselta, mutta tällä hetkellä uuvuttavalta. Luulen, että olen joskus vielä siellä. En ehkä juuri nyt, mutta ehkä joskus. Kaikelle on aikansa.

Saara Aalto edusti Suomea vuoden 2018 Euroviisuissa Monsters-kappaleella. Yle valitsi Aallon viisuedustajaksi ohi muiden kilpailijoiden, ja lopulta yleisö pääsi äänestämään hänen kolmesta kappaleestaan edustusbiisin. Aalto pääsi Euroviisuissa finaaliin, mutta sijoittui siellä toiseksi viimeiseksi.

Saara Aalto kertoo haastattelussa myös, miksi jäi alkuvuodesta somesta pitkälle tauolle, miten päätyi elämään luksuselämää Espanjassa Meri-vaimonsa kanssa ja miten Ukrainan sota on vaikuttanut häneen. Pääset kuulemaan koko haastattelun artikkelin alusta tai Podplaysta tästä linkistä.

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Saara Aalto teki paluun erityislaatuisella kappaleella - lapsena kirjoitettu laulu muuttui surullisen ajankohtaiseksi

Lähde: Official Charts

Kilpailut

Uusimmat