Kuva: YouTube / Kaiku Entertainment

Mikko Leppilampi ja Krista Siegfrids tulkitsevat kaikille tutun joulukappaleen - kuuntele

02.12.2021 14:45 - Lauri Kujanpää

Kyseessä on Leppilammen mukaan "joulutervehdys" suomalaisille.

Mikko Leppilampi, 43, ja Krista Siegfrids, 35, tulkitsevat yhdessä rakastetun Valkea joulu -joulukappaleen. Valkea joulu on alun perin Irving Berlinin säveltämä ja sanoittama joululaulu, jonka suomenkieliset sanat kirjoitti Kullervo.

Leppilampi kertoo asiasta myös Instagram-sivullaan.

"Hei, me tehtiin Kriste Siegfridsin ja Lasse Piiraisen kans teille tämmönen "joulutervehdys" ja sen pääsette nyt kattomaan ja kuuntelemaan Youtubessa", Leppilampi kirjoittaa.

Viime sunnuntaina MTV:n haastattelussa Lemppilampi kertoi, että lopettaa Tanssii Tähtien kanssa -juontajana ja haluaa keskittyä tulevaisuudessa muun muassa näyttelemiseen sekä laulamiseen. 

- Haluan katsoa sen kortin ja antaa sille kaiken. Minulla on nyt sellainen olo Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman myötä, että jotenkin tämä pyöreä luku ja mitä elämässä on tapahtunut ja missä vaiheessa olen ihmisenä, niin tämä on oikea aika lähteä. Tuli vahva intuitio, että tässä se on. Minulla on ollut aina palo taiteelliseen ilmaisuun, Lempilampi paljasti.

Voit kuunnella Valkea joulu -kappaleen alta tai tästä. 

Lue myös: MTV: Mikko Leppilampi lopettaa TTK-juontajana - "En koe, että minulla on enempää annettavaa"

Lue myös: Vappu Pimiä ylistää TTK:ssa lopettanutta Mikko Leppilampea - "Annan hänelle täyden tuen"

Kilpailut

Uusimmat