Kuva: Milena Raappana

Vesalan uutuuskappale tehtiin jo vuonna 2018 - "Nyt oli oikea hetki sen sanomalle"

01.10.2021 15:15 - Lauri Kujanpää

Vesala julkaisi tänään perjantaina uuden Pahanilmanlinnut-kappaleen, joka on tehty yhteistyössä Teemu Brunilan kanssa.

Rakastettu muusikko Paula Vesala, taiteilijanimeltään Vesala, 39, julkaisi tänään perjantaina uuden kappaleen Pahanilmanlinnut, joka on tehty yhdessä Teemu Brunilan kanssa.

Kappaleella halutaan tuoda lohtua vaikeisiin hetkiin.

- Pahanilmanlinnut kannustaa rakasta ystävää lohduttomassa tilanteessa sanoen, että vaikeimmista vastoinkäymisistä voi lopulta seurata jotain uutta, joka on parempaa kuin se mikä romahti. Minä ja Teemu Brunila tehtiin tämä biisi Los Angelesissa Teemun kotona vuonna 2018, Vesala kertoo tuoreessa tiedotteessa

- Jostain syystä biisi jäi pöytälaatikkoon, mutta nyt kun se löytyi, olikin oikea hetki tälle biisille ja sen sanomalle. Jurek, jonka kanssa ollaan tekemässä mun seuraavaa levyä, tuotti Pahanilmanlinnut loppuun, ja kyllä, soitti myös maailman eeppisimmän kitarasoolon siihen. Pahanilmanlintuja onkin siis ollut tekemässä kunnon dream team, muusikko jatkaa.

Vesala on soolouransa aikana palkittu muun muassa Juha Vainio -palkinnolla sekä Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla. Vesala on tunnettu myös PMMP-yhtyeestä.

Voit kuunnella uuden kappaleen alta. Jos video ei näy, paina tästä.

Lue myös: Vesala näki vierestä ystäviensä ahdingon ja halusi tehdä voitavansa - "Sydämeni särkyi"

Lue myös: MTV: Paula Vesala kertoo vaikeista opiskeluajoistaan: 'Ei ollut varaa mielialalääkkeisiin'

Kilpailut

Uusimmat