Kuva: Mikko Räsänen

Johanna Kurkelalla onnenpäivä - sai tunnustusta idoliltaan

06.09.2021 16:15 - Lauri Kujanpää

Kurkelan sekä Nightwish-muusikoiden julkaisema Auri-levy on ollut tunnetun fantasiakirjailijan mieleen.

Auri on yhtye, joka koostuu Nightwishin Tuomas Holopaisesta, 44, ja Troy Donockleysta, 57, sekä laulaja-muusikko Johanna Kurkelasta, 36. Yhtye julkaisi viime perjantaina toisen albuminsa Auri II - Those We Don't Speak Of.

Nyt Kurkela kertoo varsin iloisista uutisista. Laulaja nimittäin ilmoittaa sosiaalisessa mediassa, että kirjailija Neil Gaiman on innostunut Aurin uudesta levystä. Kyseessä on Kurkelan henkilökohtainen idoli.

"Ei ole jokapäiväistä, että yksi sinun suurimmista sankareistasi huomaa sinut", Kurkela sanoo.

Gaiman oli jakanut Aurista twiitin, jossa kehuu yhtyeen musiikkia kauniiksi.

"Tästä on tullut musiikkia, jota nyt kuuntelen. Kaunista", Gaiman muun muassa kirjoittaa.

Neil Gaiman tunnetaan muun muassa The Sandman -sarjakuvasta, josta tuli yksi DC-universumin tunnetuimmista. Hän on myös kirjoittanut useita palkittuja fantasiakirjoja, kuten Tähtisumua ja Unohdetut jumalat.

Näet Kurkelan julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Tuomas Holopaisen ja Johanna Kurkelan musiikissa kuuluvat Kiteen luonto ja rakkaat muistot

Lue myös: Johanna Kurkelan ja Nightwish-muusikoiden Auri-yhtye julkaisi uuden singlen - kuuntele The Valley

Kilpailut

Uusimmat