Kuva: AOP

Sami Hedberg ohjasi Saija Tuupasen uuden musiikkivideon - katso maistiainen!

20.05.2021 08:15 - Henna Koste

Saija Tuupanen julkaisee uutta musiikkia syntymäpäivänään 31. toukokuuta. Uuden kappaleen musiikkivideon on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut hänen kumppaninsa Sami Hedberg.

Suosikkilaulaja Saija Tuupanen julkaisee odotettua uutta musiikkia. Uusi kappale Vaarallisen hyvää julkaistaan 31. toukokuuta. Samalle päivälle osuu myös laulajan oma syntymäpäivä.

- Mikä parasta, samana päivänä julkaistaan myös musiikkivideo, joka kuvattiin Vanajanlinnan upeassa miljöössä. Videon on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut Sami Hedberg. Yhteistyö oli tosi antoisaa ja mukavaa, Tuupanen kertoo tiedotteessa. 

Kappaleen tuottaja on Pertti Haverinen. Mies on Tuupaselle varsin tuttu työpari, sillä hän on työstänyt Haverisen kanssa kahta albumiaan liki 10 vuotta sitten. 

- Nyt on ollut hyvä draivi päällä, ja oli aivan mahdottoman mukava tehdä uutta musiikkia, kun valoakin on jo näkyvissä tunnelin päässä. Edellisestä sinkusta onkin kulunut jo melkein vuosi. Hui, miten aika vierii nopeasti, Saija sanoo.

Vaarallisen hyvää -sinkkua artisti kuvailee hyväntuulen kappaleeksi.

- En malta odottaa, että pääsen tätä buggia estradeille vetämään, Tuupanen intoilee. 

Saija Tuupanen odottaa korona-ajan jälkeistä keikkaelämää. (kuva: Emmi Virtanen)

Katso maistiainen videosta alta. 

Lue myös: Moni yllättyi Sami Hedbergin laulutaidoista - muistatko Elastisen kanssa tehdyn yhteiskappaleen?

Kilpailut

Uusimmat