Kuva: Senja Rapila

Anna Puu muistelee hittilevynsä vaikeita vaiheita: "Ai että mua ketutti se ensimmäinen levyarvio"

26.10.2020 17:45 - Iiro Myllymäki

Anna Puu teki kolmannen albuminsa Antaudun suurten sisäisten myllerrysten keskellä.

Laulaja Anna Puu, 38, kertoo Instagramissa, että hänen kolmas albuminsa Antaudun täyttää tänään maanantaina kahdeksan vuotta. Nainen muistelee, että levy tehtiin aikana, jolloin hänen henkilökohtaisessa elämässään oli meneillään monia sisäisiä myllerryksiä.

”Oli sanottavaa, mutta en oikein tiennyt miten. Me asuttiin perheen kanssa silloin Otaniemessä (50-luvulla rakennetussa kerrostalossa) ja pari kertaa viikossa hoidin lapsenvahdin paikalle ja suuntasin Tapiolan kirjastoon kirjoittamaan. Malttamattomana ihmisenä totesin kuukauden jälkeen, ettei tästä mitään tule. On vain rivejä, joita en osaa muodostaa kokonaisuudeksi. Onneksi sain sanottua sen ääneen, sillä tuottaja-Immonen vinkkasi että voisin kokeilla kirjoittaa Samae Koskisen kanssa”, Anna Puu kirjoittaa viitaten tuottajaansa ja nykyiseen miesystäväänsä Jukka Immoseen.

Näistä kirjoitussessioista syntyivät levylle päätyneet Kolme pientä sanaa, Nuori Loiri ja Kuka sut muka huolisi. Anna Puu kertoo Instagramissa, että paini tuohon aikaan oman taiteilijaidentiteettinsä kanssa. Ensimmäisillä kolmella albumillaan nainen lauloi pääasiassa muiden hänelle kirjoittamia biisejä, mutta on sittemmin ollut kirjoittamassa kaikkia kappaleitaan. Yksi Antaudun-albumin levyarvio harmitti artistia.

”Ja ai että kuinka mua ketutti se ensimmäinen levyarvio, jossa kritisoitiin sitä, etteivät kaikki kappaleet olleet omaa käsialaa! Onneksi eivät olleet, sillä ilman Heimo Hatakan tekstejä ei olisi olemassa tämän albumin ehdotonta klassikkobiisiä "Säännöt rakkaudelle" tai omaa lemppariani, Mariskan kynäilemää "Löydän sinut uudestaan" -raitaa”, Anna Puu kirjoittaa.

Säännöt rakkaudelle on Anna Puun uran suurimpia hittejä. Spotify-toistoja sillä on enemmän kuin millään muulla naisen kappaleella.

Anna Puun Instagram-päivityksen näet alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Anna Puu avaa Instagram-julkaisussa biisien kirjoittamista: "Epävarmuudet ja suru nousee pintaan"

Lue myös: Maija Vilkkumaa aloittaa The Voice of Finlandissa - saapuu Anna Puun tilalle

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat